Miten asiat ovat menneet Tanskassa

Siitä on aikalailla tasan kaksi vuotta kun lähdin ystäväni kanssa lomalle ja tapasin poikaystäväni. Sen jälkeen on muuttunut melkein kaikki elämässäni.

Vietimme lomalla hyvin aikaa yhdessä ja 9.5 tulin ensimmäisen kerran käymään Tanskassa hänen luonaan. Sinä viikonloppuna sovimme seurustelusta ja ettei se ollut vain lomaromanssi. Siitä alkoi jokatoinen viikonloppu matkustelu vuorotellen toistemme kotimaihin. Silloin puhuimme jos vuoden tai kahden päästä miettisi yhteenmuuttoa. 

Jokainen hyvästyly kentällä oli aivan kamalaa ja ikävä oli aivan järjetön. Pystyin ajattelemaan vain häntä. Kaverit yritti puhua ympäri, että jättäisin hänet ja katselisin lähempää miehiä. Veikkasivat suhteen kestävän max 6kk. 

Kesäkuussa aloimme puhumaan kumpi muuttaa ja miten fiksuinta. Kumpikin alkoi etsimään töitä ja minä löysin ensin. Laiotin hakemuksen ja haastattelu käytiin puhelimitse. Sain paikan ja aloitus piti tapahtua 2vkon kuluessa.

Irtisanoin asunnon ja työpaikan. Ilmoitin perheelle ja ystäville, että muutan Tanskaan miehen luokse jonka olen tuntenut vain reilut 2kk. Sain muuton hodiettua helposti, perhe otti asian todella hyvin, mutta muutamat ystävät käänsivät selän. Paras ystäväni ei halunnut kuulla sanaakaan muutostani tai poikaystävästäni. Kuulema olin itsekäs kun jätin hänet yksin ja näin lyhyellä varoitusajalla. Olin ihmeissäni; miksi minä olin hänet pettänyt, vain koska seurasin tunteitani. 

Tanskassa oli älyttömän kuuma kun saavuin 10.7.2014. Aloitin työt ja se ei sitten mennytkään niinkuin piti. En saanut mitään opastusta ja työtehtävätkin olivat hieman epäselvät. Kaikki olivat lomilla ja sain selvitä yksin. Kun lopulta pomot palasivat lomilta enkä ollut saanut tehtävistä kiinni 1kk aikana, sain potkut. En ollut saanut varoitusta, vaan aina sanottiin että hyvin menee. Sitten pyydetään keskustelemaan ja ilmoitetaan ettei tarvitse huomenna tulla töihin. Olin aivan rikki. En koskaan ollut saanut potkuja. 

Vedin kännit ( kuten suomalaiseen tapaan kuuluu ) ja maanantaina aloin etsimään uusia töitä. Sainkin 2 päivän sisään itselleni osa-aikaisen työn. Se myös motivoi paljon, etten saanut penniäkään tukia. Mieheni tienasi liikaa ja piti elättää minut, mikä on ymmärrettävää. Kyseinen työ oli todella tylsää ja epämieluisaa, mutta sain töitä ja pystyin elättämään itseni. Siitä meni 2kk ja löysin nykyisen työni. Ensimmäiset 3kk kun olin koeajalla, pelkäsin potkuja koko ajan. Toukokuussa 2015 minut sitten vakinaistettiin. Silloin itkin onnesta! Olin saanut näytettyä osaavani työni hyvin ja asiat alkoivat mennä todella hyvin. Ei enää murhetta töistä.

Ystäviä aluksi ei ollut ja olin tosi yksinäinen. Varsinkin tuona aikana kun tein osa-aikaista hommaa, kun vapaa-aikaa oli normaalia enemmän. Osa suomen kavereista tokasivat, että itse sinne päätit muuttaa joten kärsi. Silloin mietin tosissani Suomeen palaamista. Siellä olisi töitä ja ystävät. Päätin silti vielä pinnistellä ja sitten sainkin ensimmäisen ystäväni ja sitten töitä.

Tämä ystävä on ollut minulle suuri pelastus. Ei varmaan itsekkään tiedä kuinka iso merkitys hänellä on minuun ollut. Ilman häntä olisin saattanut palata Suomeen. Tämä on yksi syy miksi ostin syntymäpäivälahjaksi nuo lennot Suomeen hänelle.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin:

+ ihana ja rakastava mies

+ ihana työ, joka mieluisampaa kuin Suomessa ollut

+ ihania ystäviä

+ talo ja auto Tanskassa

+ koiramme Nemo

+ mieheni perhe! He ovat ottaneet minun omaksi tyttärekseen ja ovat aivan ihania!!

– osa suomen kavereista jäänyt pois

Mitä tästä opin: Luota tunteisiin ja mene sen mukaan mikä itselle tuntuu parhaimmalle. Jos ystävät eivät hyväksy, eivät he ole todellisia ystäviäsi.