Suomen loma oli aivan ihana ja säät suosi. Aina lopussa iskee vaan kamala ikävä Suomessa asumista.

Olen saanut jonkin verran yhteydenottoja siitä millaista on asua ulkomailla. Itse en koskaan ajatellut muuttavan pois Suomesta. En ollut juurikaan edes matkustellut. Nuorempana mietin au pairin hommia, mutta ne haaveet kaatui tupakointiini. 

Ennen muuttoa tänne, olin käynyt vain kahdesti ulkomailla. Englantia en osannut juuri lainkaan ja kaverit aina naureskeli mun ralli englannille. Ruotsin läpäsin lukiossa armo pisteillä ja yleisesti kielet ovat olleet todella iso heikkous. Opettaja aina sanoikin ettei kannata haaveilla kansainvälisistä töistä.

Mieheni kun tapasin niin kaverit auttoivat aluksi yhteydenpidossa. Sitten olikin aika ottaa sanakirja esiin ja alkaa opettelemaan. Ihmeen nopeaa se siitä alkoi sujumaan.

Kun aloimme suunnittelemaan muuttoani, olin vain innoissani. En kokenut pelkoa, ikävää tai mitään negatiivista. Sitten tuli viimeinen ilta Suomessa. Menin yksin tupakalle ulos ja aloin miettimään muuttoa enemmän. Itkuhan siinä tuli. Olin hyppäämässä tuntemattomaan ilman mitään muuta tukiverkkoa kuin mies. En osannut kieltä, ei ollut ystäviä jne. Koskaan en ole kehdannut myöntää kuinka rankka tuo vika ilta oli, vaan ennemmin esitin rohkeaa. Nykyään taas ymmärtää, että ei ihmekkään että iski paniikki. 

Joten kaikki te nuoret jotka mietitte ulkomaille muuttoa: punnitkaa asioita. Onko ulkomailla asuminen sen arvoista. Ja aina hommatkaa itsellenne katto pään päälle ja mieluiten töitä ennen muuttoa.

En kadu muuttoa tänne, mutta ei haittaisi olla Suomessakaan. Onneksi Suomi on lähellä ❤