Reilu vuosi takana

Olen asunut reilun vuoden täällä ja alan päivä päivältä viihtyä peremmin. Kun  olin muuttamassa tänne, niin moni sanoi että koti-ikävä iskee vasta myöhemmin ja aluksi kaikki on kivaa. Minulla tämä oli aivan toisinpäin. En tuntenut muita kuin poikaystäväni, ei ollut töitä ja kieli oli jotain todella outoa ja hankalaa. Myöskään englantini ei ollut mitenkään parhaammasta päästä, vaan sitä ahkerasti opiskelin samalla.

Aloitin tanskankielen opiskelun melkein heti muutettuani. Haastavuutta teki se että kieltä opetettiin engalnnista tanskaksi. Positiivista, että olen oppinut nyt molempaa kieltä samanaikaisesti.

Ystäviä oli hankala löytää, koska ei ollut työtä tai koulua. Kielikurssilla tutustuin toki ihmisiin, mutta ei ole vieläkään löytynyt sellasita yhteyttä kenenkään kanssa.

Onneksi löysin työn aika nopeasti ja ilokseni minut vakinaistettiin. Työpaikkani on aivan huippu ja ihmiset mahtavia. Tosin olen muita reilusti nuorempi, joten ystäviä ei sieltäkään löytynyt.

Onneksi tapasin kerran baarissa yhden tytön ja meistä tuli hyviä ystäviä. Hänen kauttaan olen tutustunut hänen ystäviinsä ja alkanut tuntea oloani kotoisaksi. Toki poikaystäväni kavereihin tutustuin enne muuttoa jo, mutta kaikki olivat miehiä ja sinkkuja.

Monet täällä asuvista sanovat ettei tanskalaisiin ole helppo tutustua. Itse koen asian aivan erilailla. heihin on todella helppo tutustua, mutta heistä on vaikea saada ystäviä. Varsinkin naisten kohdalla olen kokenut ikäviä kokemuksia. Ensin ollaan niin mukavaa ja ystävällistä, mutta kun käännän selkäni niin aletaan puhumaan pahaa. Moni luulee etten ymmärrä tanskaa koska en puhu sitä, joten saattavat puhua minusta pahaa paikka ollessani. Se loukkasi aluksi, mutta nykyään olen ottanut asenteen että se on vain heidän omaa tyhmyyttään. Pahaa puhumalla tarkoitan, että kyseenalaistavat asumiseni täällä ja kuinka käytän heidän verorahojaan. Tukia en ole saanut senttiäkään ja veroni maksan tänne joka kuukausi.

Tässä pieni ote kokemuksistani viimeisestä vuodesta. Jos sinulla on jotain mitä haluat kysyä tai haluat kuulla jostakin aiheesta, niin kirjoita siitä minulle 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *