Minustako viherpeukalo? đŸ„•đŸ„’đŸ§…

KevÀÀn kutkutusta

Kun kevĂ€t alkaa nĂ€yttÀÀ suloisia kasvojaan ja aurinko sulattaa lunta, hiipii mieleni sopukoista jokavuotinen halu pienviljelyyn. Niin oli myös tĂ€nĂ€ kevÀÀnĂ€. Olisi niin ihanaa saada itse kasvatettuja porkkanoita, perunoita, sipulia, kurkkua, tomaattia (loputon luettelo) tarjolle 🙃. Muutaman kerran olen onnistunut jopa satoa saamaan, mutta usein sato on jÀÀnyt niukaksi tai en ole saanut sitĂ€ ollenkaan. Toki lannoitteetkin ovat jÀÀneet kaupan hyllylle – luomuviljelyĂ€!

Viime vuonna kaikki meni mönkÀÀn. Osan taimista jÀnöjussit pisteli parempiin suihin, porkkanan varret niille ei kelvanneet, mutta eipÀ niistÀ tullut neljÀÀ senttiÀ pidempiÀ kuitenkaan. Parit itse mutustelin ja makeita olisivat olleet, jos olisivat kasvaneet. Perunat pieniÀ ja rupisia ja sipulin istukkaat eivÀt kasvaneet ollenkaan. Mansikoita sain muutaman popsia kesÀn aikana. Verkon virittelystÀ huolimatta linnut kÀvivÀt niitÀ nokkimassa ja jÀljelle jÀi puoliksi nokittuja marjoja. Viimeinen kolaus mansikoiden suhteen kÀvi, kun tontille tuli ystÀvÀni koira lomaa viettÀmÀÀn. Vaikka iÀkÀs koira olikin, jaksoi se kummasti innostua maalaiselÀmÀstÀ. HÀntÀ heiluen se juoksenteli pitkin pihamaata ja siinÀ samalla mansikoiden yli verkkoon sotkeutuen ja liiskaten loputkin marjat.

Kasvihuone

TÀnÀ vuonna ajattelin olla viisaampi. Surffailin netissÀ etsien erilaisia pieniÀ kasvihuoneita ja löytyihÀn niitÀ. Valikoiman laajuus yllÀtti toden teolla! Isoa, pientÀ, hyllyillÀ ja ilman hyllyjÀ, laatikon pÀÀlle, parvekemallia, yrttien kasvatukseen, eri tavoin avattavia, talveksi purettavia, ihan kaikenlaisia. SiitÀ sitten valitsemaan mieleinen kasvihuone ja tilaus sisÀÀn. Toimituksessa taisi viikko vierÀhtÀÀ, jonka jÀlkeen pÀÀsin kummastelemaan tilaamiani kasvihuoneita. Toukokuun viileys ei antanut heti mahdollisuutta istuttaa kevÀÀn aikana kasvattamiani taimia, mutta viimein koitti ihana ja aurinkoinen sÀÀ ja pÀÀsin kasvihuoneiden kasaus- ja taimien istutuspuuhiin.

Kasaus oli todella helppo! Ei yhtÀÀn ruuvia, naulaa, listaa tms. Metalliputkia työnnettiin vĂ€likappaleisiin ja lopuksi asennettiin kasvihuoneen luukullinen, vetoketjullinen kattomuovi. TsĂ€dÀÀ đŸ€©đŸ€© siinĂ€ se ensimmĂ€inen vihdoinkin oli!! Loput kaksi valmistuivat vielĂ€kin nopeammin. SyksyllĂ€ muovi pois ja rullalle, putket irti ja koko paketti sĂ€ilöön. Menee todella pieneen tilaan.

Into pinkeĂ€nĂ€ istuttelin taimia sekĂ€ kylvin siemeniĂ€. Olin ostanut myös lannoitetta, joten luomusta viis! Jos tĂ€llĂ€kÀÀn kertaa mikÀÀn ei onnistu, lĂ€hden kurssille opiskelemaan tomaatin ja kurkun kasvattamista 😂

 

Koko 130 x 65 x 85

 

 

 

 

koti ruoka-ja-juoma piha-ja-puutarha
Kommentit (1)
  1. Kokeilemalla oppii ja varsinkin noi minikasvihuoneet ovat huomiota vaativia, tuppaa olemaan joko liian kylmÀÀ tai polttavan kuumaa, eli airingon paistaessa pitÀÀ tuuletusaukkoja raotella enemmÀn tai vÀhemmÀn. Tomaatti ja varsinkin avomaankurkku menestyvÀt ihan ulkonakin kaupan taimisÀkissÀ lÀmpimÀllÀ seinustalla, viime vuonna minulla kiipesi palotikkaiga pitkin pari kurkun tainta ja ihan kivasti satoa tuli. TurvesÀkki oli muistaakseni biolanin luomu luokitukset tÀyttÀvÀllÀ lannoitetulla mullalla tai turpeella, sÀkin kylkeen tehdÀÀn reijÀt kolmelle taimelle ja reunaan merkityy paikkaan vesireikÀ liika vedelle . SÀkki on loistava niin parveke viljelijÀlle kuin oman pihan omaavalle. Rikkaruohotkaan eivÀt ole ongelmana. SyksyllÀ sÀkin voi tyhjentÀÀ esim . Kukkapenkin ruuaksi tai seuraavan vuoden perunamaahan kuten itse teen, tulee muuten savimaasta tosimahtavia ja puhtaita perunoita kun istutusvakoon laittaa turvetta perunoiden ympÀrille ja siihen mullat pÀÀlle. Meni syteen tai saveen niin kertaakaan ei ole kokeilut harmittanut, vÀlillÀ satoa aloittelian tuurilla ja vÀlillÀ sato sitÀ ja tÀtÀ vaikka kaikkensa yrittÀÀ, suomen suven vÀhÀlumisena aikana.

RekisteröitymÀllÀ Lilyyn kommentoit kÀtevÀmmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tÀstÀ.

Vastaa

SÀhköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentÀt merkitty *