Mökkihöperön intoilua vol. 2 !

Kaupat tehtiin aamupäivällä ja tuli takapuolessa kiisin pitkin maantietä uudelle IHANALLE mökilleni. Kauppaan kuului kaikki irtaimisto, pois lukien henkilökohtaiset tavarat. Myyjän mukaan mökki oli kaikin puolin kunnossa ja tyhjennetty heidän osaltaan – minun tarvitsee ainoastaan nauttia kesästä!

Kohteeseen päästyäni aloitimme äidin kanssa purkamaan tavaroita kaappeihin. Eipä niihin mitään mahtunut, sillä yllätys, jonka kohtasimme, sai meidät täysin sanattomaksi! Ruokakaapit olivat täynnä ruokaa, mm. fariinisokeria vuosimallia -98, riisiä, makaronia, jotka olivat hieman tuoreempia vuosilta 2000 – 2005, jauhoja, sipuleita ym. Tuvan puolella olevan senkin kaappiin, oli meille jätetty oikein pullaakin lautaselle. Se ei ollut edes homeessa, oli vain kuivahtanut ja koristeena pullasiivujen ympärillä oli hiirenpaskaa. Eipä siinä muu auttanut, kun alkaa kaappeja tyhjentämään ja siivoamaan.

Kaikki kaapit olivat täynnä tavaraa, risoja asioita, lakanoita, pyyhkeitä, pitsiliinoja, pitsiliinoja, pitsiliinoja… Oli hiusharja, hammasharjoja, saippuat, shampoot sekä kaikki muu tarpeellinen. Keittiön pöydälle oli jopa jätetty ämpäriin vettä kauhoineen, jos sattuu helteellä jano yllättämään.  Petikin oli valmiiksi laitettu, oli oikein toden teolla ajateltu uutta omistajaa. Kivasti oli lakanoilla hiirensyömät ja paskomat patjat peitetty.

Mökissä oli myös vanha levitettävä vuodesohva. Sitä tuskin oli siirretty viimeiseen kymmeneen vuoteen, sillä sohvan alusta ja seinän vierus olivat paksun hiirenpipanoiden peitossa. Sohvaa katsellessa ihmettelin, miten se oli edes sisälle saatu? Ulko-ovi näytti äkkiseltään kapeammalta. Ajattelin, että sohvan saa purettua pieniin osiin, mutta eipäs asia niin ollutkaan. ”Einstein” oli ollut asialla. Sohva oli sahattu keskeltä kahtia, raahattu sisälle ja parilla tukipuulla sekä jeesusteipillä liitetty uudelleen yhteen. Hyväksi todettua korjausmenetelmää olikin käytetty kaikessa korjaamisessa. Sillä oli liitetty kirveen varsi uudelleen, ”liimattu” ämpäreitä, kauhan varsikin oli saatu tällä menetelmällä kiinnitettyä uudelleen. Todellinen joka paikan ihmeteippi! Onneksi tätä korjausainetta oli myös minulle jätetty pieni pätkä, sitähän saataisi tarvita hyvinkin pian.

Mökin viihtyisyyden eteen, oli myös nähty suurta vaivaa. Joka puolelle oli ripustettu erilaisia ja erivärisiä muovikukkia. Oli maljakoissa, amppeleissa, seinätelineissä, kukkapurkeissa multaan istutettuna – toiveena ilmeisesti lisääntyminen.

Siinä leppoisesti ensimmäisestä mökkipäivästä nauttiessa, tuli pissihätä, jota joutuikin vielä tovin pidättelemään. Huusin saavi oli täynnä p..kaa!!!! Niin täynnä, että ei siihen voinut istahtaa takapuolta tuotteeseen sotkematta. Siinä saavia tyhjentäessä itsekseni mietin, kuinka erilainen käsitys myyjällä ja ostajalla henkilökohtaisista tavaroista voikaan olla.

Sweet dreams!
koti sisustus remontointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *