Ihka eka
Elämän tanssi on blogi nuoren naisen elämästä, baletista, kauneudesta, treenaamisesta, muodista, opiskelusta, iloista, tavoitteista, turhamaisuudesta, murheista, epäonnistumisista, onnesta, ajatuksista, väreistä, valoista, ystävistä, kokemuksista, taiteesta, Italiasta, vaihto-opiskelusta, ruuasta, vaatteista, koruista, hiuksista, sisustuksesta, kuvista, ihanista asioista…
Tuota oikeanpuoleista tyttöä saan kiittää rohkaisuista bloggaamisen aloittamiseen
Jo jonkin aikaa mielessäni oli pyörinyt kiinnostus blogin kirjoittamiseen, mutta en kuitenkaan koskaan ajatellut todella ryhtyväni toimeen. Vasta kun ystäväni kerran totesi, että hänen mielestään minun tulisi sellainen perustaa, innostuin asiasta ensin vitsillä, vähitellen tosissani.
Valon aika -joulukonsertissa 23-vuotiaana sain ensimmäistä kertaa pukeutua enkeliksi ;)
Olen siis 23-vuotias luokanopettajaopiskelija. Vietän vapaa-aikaani lähinnä balettikoululla tai ystävien kanssa milloin missäkin. Työskentelen opiskelun ohella tanssitarvikkeiden ja -vaatteiden myyjänä. Nautin kauniista asioista ja intohimojani ovat muun muassa muoti, kauneus, kuvataide ja kulttuuri, siinä missä hyvinvointi, kehittyminen tanssijana, ystävien kanssa hömpöttely ja uusien asioiden kokeminenkin.
Epätoivoista kipsiveistoksen tekoa kuvataidekasvatuksen sivuaineessa
Tällä hetkellä elän opiskeluissani sellaista vaihetta, jossa motivaatio tuntuu olevan aivan nollassa. Kaikesta opiskeluun liittyvästä turhautumisesta ja stressistä huolimatta koen olevani matkalla unelma-ammattiini, mutta kaipaan pientä taukoa ja irtiottoa arjen pyörityksestä. Olenkin syksyllä lähdössä Erasmus-vaihtoon Italian Genovaan ja tästä reissusta tullaankin varmasti kuulemaan paljon sekä ennen vaihtoa, sen aikana, että sen jälkeen.
Fiilistelyä ennen ihanaa baletti-iltaa Kansallisoopperalla :P
Ajatuksenani on kirjoittaa blogiin lähinnä omaa elämääni juuri sillä hetkellä koskettavista ja kiinnostavista asioista. Niinpä tämä blogini tulee luultavasti olemaan kaikkea muoti-, baletti-, vaihto-opiskelu-, ja hömppäblogin väliltä.
Tervetuloa Elämän tanssiin!
Ulriikka