Kämppiselämää hyvinä ja huonoina päivinä

wp_20141208_016.jpg

 

Kokemuksiani kämppiselämästä. Parhaimmillaan meitä on asunnossa ollut yhdeksän ihmistä, mikä on mielestäni ehdottomasti liikaa. Meillä on vaihtunut porukka ajan mittaan, ja toisten kanssa on oletettavastikin synkannut paremmin kuin toisten kanssa. Kämppiksiäni ovat tähän mennessä olleet: naistutkija Brasiliasta, italialaiset ja ranskalaiset opiskelijatytöt ja italialainen vasta yliopistosta valmistunut, työssä käyvä pariskunta. Talossa on ollut toinenkin pari, joista toinen paikallinen ja toinen hänen poikaystävänsä Kanadasta. Lisäksi on kolme intialaista ja yksi algerialainen mies. Melko sekalainen sakki siis. 

cena.jpg

Tässä karkeasti vähän kämppiselämämme hyviä ja huonoja puolia. Kaikki asiat eivät toki ole ihan niin mustavalkoisia, että niitä voisi laittaa vain toiselle puolelle, mutta koitin tässä tehdä jonkinlaista selontekoa ajatuksistani. 

Plussat:

+ Aina juttuseuraa, jos sitä kaipaa

+ Italian kielen käyttäminen 

+ Yhteiset illalliset ja illanvietot

+ Oppii tuntemaan ihmiset hyvin

+ Osasta kämppiksiä on tullut todella hyviä ystäviä

+ Hauskuus

+ Ei ole yksinäistä

+ Kun itse ei jaksa syödä kaikkea suklaata, joku varmasti tulee apuun

+ Kiva tehdä ruokaa välillä muillekin

+ Apu on aina lähellä

+ Oppii tekemään uusia ruokia

+ Arkiset puuhat kuten kokkaaminen muuttuu hauskemmaksi kun on seuraa

+ Toisen tilan kunnioittaminen, oma huone on oma huone

+ Kivat pienet yllätykset arjen keskellä

+ Ei tarvitse (lähes) koskaan palata tyhjään kotiin

+ Tutustuu ihmisiin toisista kulttuureista ja oppii heidän tapojaan

+ Kärsivällisyyden testaaminen

 

instagramcapture_fea488d2-fd52-4f95-b3d5-6f2a196dd7e8.jpg

wp_20150109_004_1.jpg

wp_20150108_005.jpg

torta.jpg

 

Miinukset:

– Toisten ihmisten tavat tehdä asioita ärsyttävät

– Jatkuva mekastus

– Aina ahdasta keittiössä

– Vaikka itse käyttäisit vettä säästeliäästi maksat kuitenkin osan suihkussa asustelevan kämppiksen vesilaskusta

– Ajoittainen kieli-/kulttuurimuuri

– Huonosti pestyt astiat

– Joku ei pese käsiään vessassa käynnin jälkeen

– Kotityöt eivät jakaudu tasaisesti

– Kämppikset, joiden sanaan ei voi aina luottaa

– Hermojen koetteleminen

– Asunnon ainoa suihku on aina varattu

– Joudut siivoamaan myös toisten ihmisten sotkuja

– Et pysty vaikuttamaan siihen, kuka taloon muuttaa

– Yhden kämppiksen tauoton lauleskeleminen 

– Toisten ottaminen huomioon joka tilanteessa

– Ei niin paljon omaa rauhaa, johon olen tottunut yksin asuessa

– Kämppisten lähteminen 

 

wp_20150116_001.jpg

 

suhteet oma-elama oma-elama ajattelin-tanaan