Kun koittaa kesä…

…baletinharrastaja odottaa jo syksyä. 

 

6tag_280515-204400.jpg

 

Kevät on yleensä lähes väistämättä melkoisen kiireistä aikaa monella. Takana on pitkä pimeä ja kylmä ajanjakso, joka on melkein päättymässä, mutta ei vielä ihan. Koulujutut ja muut hommat kasaantuvat. Kesä tulee, mutta vasta hetken päästä. Vielä olisi maltettava. Vähän rankempaa ja samalla niin paljon parempaa keväästä tulee, kun tiedossa on balettikoulun kevätnäytökset ja niihin valmistautuminen. Vaikka koko vuoden treenaakin tasaiseen tahtiin, keväällä näytökset pitävät kiireisenä ja ”työmäärä” lisääntyy hurjasti viimeisinä viikkoina ennen esityksiä. Pitkiä päiviä harjoituksissa ja ajatuksentasolla työskentelyä muulloin. Tänä keväänä tuntui, että ollaan todella menty kropan äärirajoilla, sillä sieltä täältä kolotti ja keho kaipasi lepoa. Jokusen kerran alkoi mennä usko omiin kykyihin ja voimavaroihin. On aina ihanaa treenata ja esiintyä. On myös ihanaa, kun se loppuu.

Hetkeksi.

Mitä siis tapahtuu baletinharrastajalle, kun kaikki kiire katoaa. Baletinharrastaja nauttii ensimmäiset pari päivää ja palautuu rankoista treenintäyteisistä viikoista. Kolmaskin päivä menee vielä ihan mukavasti. Sen jälkeen hän ajattelee: mitäs nyt? Mitäs nyt? Kuluu viikko, kaksi ja sitten tulee tyhjyys. Baletinharrastajaa alkaa todenteolla tympimään ja hän alkaa hyppimään seinille, sillä olisi aika päästä jälleen hinkkaamaan tenduta. 

Nyt treenaamaan olisi päästävä. Keho ja mieli sanovat niin. Parin treenittömän viikon aikana erinäiset kolotukset ja vaivatkin ovat joko lieventyneet tai hävinneet kokonaan. Pieni tauko tuli tarpeeseen. Suurin osa kesän liikunnasta tulee olemaan erinäisiä kävely-/hölkkälenkkejä tai uintia/vesijuoksua, mutta tanssimaankin tämä treenaaja päässee ainakin jokusen kerran ennen syksyn alkua. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin, miten täyttää se tyhjiö, jonka baletti kesän ajaksi jättää kun tunnit jäävät kesätauolle. Jossain kierossa mielessään tämä ”pikkuballerina” odottaa jo ankeaa syksyä, vaikka kesä ei ole kunnolla ehtinyt vielä alkaakaan. 

Mites teillä muilla kesä vaikuttaa treenaamiseen, urheiluun tms.? Jatkuuko kaikki samalla tavalla vuoden ympäri vai tapahtuuko jonkinlaista muutosta näin kesän kynnyksellä? 

 

Ensin nyt sitä kesää ja kierosti vähän syksyäkin odotellen,

Ulliina

 

Kuva: Ulliina/ Elämän tanssi

hyvinvointi mieli liikunta hyva-olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.