Mikä saa tulevan kuvisopen innostumaan?

 

WP_20150127_063.jpg

Taidehörhö, näyttelyissä käyvä opettajaminäni yrittää taas puskea esille. Kävin syksyn alussa Genovassa Frida Kahlon ja Diego Riveran näyttelyssä. Olisin silloin halunnut näyttelyn yhteydessä olevasta putiikista ostaa miljoona kirjaa ja taidepostikorttia, mutta päätin miettiä hetken, ennen kuin tuhlaan sinne koko omaisuuteni. Mieltäni kaivelemaan jäi kuitenkin ihan tuo kyseinen näyttelykin ja viimeisinä Genova-päivinäni käväisin siellä vielä toistamiseen. Lisäksi poikkesin brittivalokuvaaja Nickolas Muray’n näyttelyssä, joka oli samaisen Palazzo Ducalen alakerrassa, jossa Fridaakin pääsi katsomaan. 

Näyttelyn jälkeen kävin huolellisesti myös tuon taidekrääsäpuodinkin läpi. Enkä voinut jättää näitä taidetietovisakortteja ostamatta tietenkin tekosyynä tuleva luokanopettajuuteni, sekä rakkaus kuvataiteeseen. Laatikossa on siis 50 korttia, joissa jokaisessa kuva yhdestä kuuluisasta taideteoksesta, sekä kaksi siihen liittyvää kysymystä. Kääntöpuolelta voi tarkistaa oikeat vastaukset. Kysymykset on kirjoitettu englanniksi ja osa niistä on sisällöltäänkin melko kinkkisiä. Niinpä ne eivät välttämättä ihan sellaisenaan sinne sovi, mutta ovat sovelletusti varmasti oikein käyttökelpoisia. 

Näyttelystä kotiin päästyäni tietenkin selasin kortit läpi ja ilokseni huomasin nähneeni ison osan kyseisistä mestariteoksista ihan alkuperäisversoina. (Iso kiitos Firenzelle!) Voisin kai ottaa tavoitteeksi, että jonain päivänä olen käynyt katsomassa paikan päällä kaikki nuo maalaukset, rakennukset ja patsaat, jotka korteissa esiintyvät. Jälleen yksi hyvä tekosyy matkustaa! 

kulttuuri suosittelen opiskelu matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.