Tämä kuvaa mielestäni hyvin, kuinka ”helppoa” baletti onkaan. (Valitettavasti minulla ei ole mitään tietoa kuvan alkuperästä)

Takaraivossani on oikeastaan aina nakuttanut usko siitä, etten ole tai edes voisi olla hyvä tanssija. Baletissa moni asia perustuu siihen, että uskaltaa ja on rohkea. Parempi tehdä täysillä pieleen, kuin himmailla. Himmailemalla on huonommat todennäköisyydet onnistua ja silloin tekeminen on joka tapauksessa vain sinne päin. Baletti on todella paljon kiinni korvien välistä ja siitä, mitä siellä on milläkin hetkellä menossa. Huonona, väsyneenä päivänä treenaaminenkin on usein velttoa, mutta kun on energinen olo on paljon mukavampi tanssiakin. Hyvään energiaan taas vaikuttaa aivan kaikki yöunista syömiseen ja päivän tapahtumiin.

Minun on välillä vaikea heittäytyä tanssiin, sillä usein erittäin tietoinen siitä, mitä teen ja miltä näytän. (Tai sitten ongelma on se etten muista sarjoja/ tunne kunnolla sarjassa esiintyvää liikettä.) Baletissa toki on esteettinen puolensa, jolloin pitääkin miettiä miltä näyttää, mutta jos ei pysty päästää hetkeksikään siitä irti on kyllä vaikeuksissa. Genovan tanssikoulussa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, ettei saa katsoa peilistä (tietysti aina silloin tällöin vähän), vaan liikkeen pitää tuntua kehossa. Opettaja uhkaileekin välillä (pilke silmäkulmassa toki) lopettaa opettamasta, jos näkee vielä jonkun kerrankin katsovan peilistä.

Itse kyllä sorrun peiliin tiirailemiseen liiaksikin. Käytän sitä paljon asentojen ja linjojen löytämiseen. Katson muita edistyneempiä tanssijoita, joita koitan matkia ja tarkastan peilistä, olisikohan asentoni mennyt sinne päin. Baletti onkin aikalailla mallioppimista. Mutta kerran kun asennon on löytänyt ja tietää, miltä se tuntuu, ei ehkä olekaan enää tarpeen katsoa peilistä. Kyllä se opettaja sitten korjaa, jos jokin menee ihan päin mäntyä. Vitsaus tiirailla peiliin jatkuvasti pitäisi kyllä kitkeä ennen kuin se on tullutkaan. Jos koko ajan on kurkkimassa asentoja peilistä siitä kärsii koko tekeminen. Koordinaatio on väkisinkin väärin ja aika vaikea pysyä tasapainossa jos tutkailee asentoaan sen sijaan että pitäisi katseensa yhdessä pisteessä.

Toinen paha tapani on katsoa lattiaan. Siinä katseen myötä maahan lysähtää koko ryhti. Tankosarjoja tehdessä minulla on paino usein aivan liikaa takana. Oikean asennon ja tasapainon löytämistä on helpottanut tankokäden siirtäminen enemmän etuviistoon, kuin mihin olen tottunut. Kun tankokättä muistaa pitää tarpeeksi edessä on ylävartaloa väkisinkin tuotava enemmän eteen ja siten myös siirrettyä koko painopistettä enemmän varpaille. Kolmas vaikeuteni silmiin liittyen on katseen kohdistaminen. Katse tulisi olla aina kohdistettuna johonkin (jos koreografiassa ei toisin ole mainittu). Usein huomaan tanssivani vähän sumussa, niin kuin Turun tanssinopettajani sanoo ”takaraivoon katsoen”. Silmät ja katseet ovat aika tärkeä osa tanssia ja eläytymistä.

Nykyisin olen ehkä jo vähän päässyt siitä ajatuksesta yli, etten voisi oppia. Vaikka sitä onkin itselleen vaikea myöntää, on näiden kahden ja puolen vuoden aikana tapahtunut kuitenkin jonkin verran edistystä. Tuskin koskaan pääsen samalla tasolle kuin balettikaverini, jotka ovat treenanneet päivittäin satubaletti-ikäisistä asti. Eikä minun tarvitsekaan. Toki pyrin olemaan super hyvä ja kehittymään. Tanssin itseäni varten, koska nautin siitä ja se saa oloni hyväksi. Kamalakin päivä voi muuttua tanssitunnilla hyväksi. Kehityksen suunta on aina oikeastaan eteenpäin ja ahkeralla treenillä voi kehittyä vielä teini-iänkin jälkeen. 

Tähän loppuun vielä kuva-arvoitus 😉

Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

P.S. Kirjoitan ajatuksiani baletista omista lähtökohdistani käsin, kokemusteni perusteella. Yritän välttää suuria asiavirheitä, mutta toki niitäkin saattaa joskus tietämättömyyttäni mukaan lipsahdella. Olen kiitollinen kommenteista, huomioista, korjauksista tai vinkeistä.