Reilu viikko ennen lähtöäni kirjoittelin tuntemuksiani tulevasta vaihtariajasta. Nyt kun elämää Alppien täällä puolen on kulunut jo melkein pari kuukautta, on hassua lukea omia tuntemuksiaan ajasta, jolloin en oikein edes tiennyt, mihin olin lähdössä. Pohdin hieman myös tämänhetkisiä ajatuksiani vaihdosta, Italiasta ja niin edelleen. 

”Hyvästit työpaikoilla on toivotettu, lennot varattu, asunto hankittu ja aikataulut muutenkin lähestulkoon sumplittu. Kymmenen päivää ja lähtö Italiaan koittaa vihdoin. Aika on kulunut tänä kesänä järjettömän nopeasti, enkä oikein voi ymmärtää, että reilun viikon päästä aloitan väliaikaisen elämäni Italiassa. Vasta kun hyvästelin Piruetin tytöt ja toivotin heipat toisellakin työpaikalla, todellisuus alkaa hahmottua. Olo on haikea ja huikea yhtä aikaa. Kun nyt ennen lähtöä näkee kavereita tulee hassu olo tietäen, että en tule näkemään suurinta osaa heistä ainakaan puoleen vuoteen ja tutut kuviot yliopistolla, töissä ja balettikoululla jäävät tauolle.”

”Toisaalta on helppo lähteä Italiaan. Kaipaan kovasti väliaikaista maisemanvaihdosta, sillä stressitasot etenkin koulun suhteen tuntuvat tällä hetkellä ylivoimaisilta. Italia tuntuu jo oikeastaan toiselta kotimaalta au pair -aikojeni jälkeen. Kulttuuri ja kieli ovat tuttuja ja siellä odottaa au pair -koti, joissa olen viettänyt merkittäviä aikoja elämästäni. Uusi kaupunki jännittää, kuten myös opiskelu toisessa maassa toisella kielellä, uudet ihmiset, uusi tanssikoulu (joka kylläkin vielä etsinnässä) ja kaikki se muu tuleva, jota  en osaa vielä aavistakaan.”

Täällä ollaan ja se on nyt ihan todellista. Ei mitään kuvitelmaa tai ihmeellistä vaan aika arkipäiväistä oikeastaan. Genovan ympyrät alkavat hiljalleen olla hallussa ja alan ymmärtää, miten tällä hommat toimii, eli mahdollisimman hankalasti ja tehottomasti ;). Päätös vaihtoonlähdöstä tuntuu ainakin tällä hetkellä hyvältä päätökseltä ja ehkä opiskelumotivaationi Suomeen palatessa on kohentunut, kun ymmärrän jälleen kuinka hyvä koulutus meillä oikein lopulta onkaan.

Tanssikoulua ei ole vieläkään löytynyt varmuudella. Yhdessä paikassa olen käynyt kokeilemassa ja opettaja on mielestäni oikein etevä ja balettitytöillä on tekniikka hallussa. Opettaja käy jatkuvasti korjaamassa ja tunnilla vallitsee kunnianhimoinen ilmapiiri. Oikeastaan ainoaksi ongelmaksi tässä tanssikoulussa koen sen, että muut samoilla tunneilla käyvät ovat minua huomattavasti nuorempia. Minä kun olen kunnolla hurahtanut balettiin vähän liian myöhään, niin tuntuu hankalalta löytää sopivaa tasoryhmää. Taka-ajatuksenani oli, että balettitunneilta voisi löytyä myös uusia tuttuja, joiden kanssa viettää aikaa ja tässä koulussa se tuskin onnistuu.

”Nyt ennen lähtöä ajatukset ovat ristiriitaisia, sillä jotenkin Italia tuntuu jo vähän liiankin tutulta. En ole ehkä niin innoissani kuin tällä hetkellä pitäisi olla. Olisin alunperin halunnut vaihtokokemukseltani jotakin todella uutta, vierasta ja jännittävää. Toisaalta nyt opin italian kielen entistä paremmin ja voin käydä viikonloppuisin tervehtimässä perheitä ja vaikka lähteä pienille reissuille Ranskaan ja kierrellä Italiassakin enemmän.  Olo on sellainen, että en ole lähdössä vaihtoon, vaan olen menossa ”kotiin”. Ehkä pelkään, etten saa vaihtokokemukseltani sitä, mitä haluaisin, tai mitä yleensä vaihtokokemuksilta halutaan. Onko edes olemassa mitään tiettyä muottia siitä, minkälainen vaihtokokemuksen ”pitäisi” olla? Luultavasti jokainen haluaa vähän eri asioita, niinkuin elämässä nyt yleensäkin.”

Olen edelleen melko ristiriitaisin mielin matkassa. Tuntuu että toisille Erasmus-opiskelijoille kaikki on uutta ja jännittävää, kielessä on vielä monilla reilusti opettelemista (toki minullakin, voihan kielioppi ja konjunktiivit sentään), kulttuuri on uusi ja maisemat ja arkkitehtuuri jne jne jne. Tuntuu, etten Comossa viettämäni ajan jälkeen kykene näkemään kunnolla Italian kauneutta, olen liian turtunut siihen. Joka paikassa on vain vanhoja hienoja ja useimmiten vähän ränsistyneitä rakennuksia. Toki Italia on aivan uniikki kaikin tavoin, mutta siitä on ehkä tullut jo liian kotoisaa.

Genovasta olen vasta viimepäivinä alkanut olla enemmän innoissani. Moni italialainen tuntuu ihmettelevän, miksi tulla Genovaan, sehän on kuuluisa ”rumuudestaan”. Okei, kadut eivät ole niitä puhtaimpia ja siisteimpiä, joita olen nähnyt, mutta ei tämä nyt niin paha ole. Itseasiassa alan hiljalleen syttyä tälle kaupungille. Täällä ei esimerkiksi juurikaan ole turisteja, vaikka erityisen ruma kaksikerroksinen turistibussi kierteleekin kaupunkia, useimmiten kuitenkin tyhjillään. Vaikka ihan Genovan keskustasta ja satamasta ei pääsekään uimaan tai nauttimaan rantaelämästä, jo kymmenen minuutin bussimatkan päästä näkee hurjan kauniita maisemia ja meren ilman satamahärpäkkeitä. Ah Ligurian rannikko <3.

Oli ehkä sittenkin hyvä, että lähdin nimenomaan Italiaan ja välillä johonkin toiseen paikkaan kuin Comoon. Ajattelin olevani Italia-ekspertti, mutta täällä ollessani ilokseni huomaan, etten oikeastaan tiedä tästä saapikkaasta vielä paljoakaan. Nähtävää on loputtomiin. 

Eipä enää pahemmin rantakelejä täälläkään. Syssy saapuu, satteet ja tulvat!! Kylmää ulkona, kylmää sisällä hyrr.. Näistä lisää myöhemmin.