Tietämätön tanssija
Minun hankaluuteni baletissa on se, että en tiedä siitä paljoakaan. Treenasin nuoruudessani vain kerran, joskus pari kertaa viikossa, mikä ei valitettavasti oikein riitä kehittymiseen. Lisäksi aloitin baletin verrattain myöhään yläasteikäisenä, muutaman voimisteluvuoden jälkeen. Tanssin aiemmin myös ns. aikuisbalettiryhmässä, jossa treenaaminen on hieman erityyppistä kuin sellaisessa, jossa kaikki ovat lapsia/nuoria. Lisäksi minulla oli lukion jälkeen neljän vuoden tauko, jolloin en oikeastaan treenannut lainkaan. Kävin välillä lyhyempiä tai pidempiä ajanjaksoja erinäisissä jumpissa, mutta se tuntui aina puuduttavalta pidemmän päälle.
Balettisivistyksessäni on suuria aukkoja. En ollut koskaan edes nähnyt yhtäkään balettia, ennen kuin viime keväänä teimme balettikoulumme kanssa retken Kansallisoopperalle katsomaan Kaunotar ja hirviötä. Ennen baletin uudelleenaloittamista tunnistin vain kaikkein tunnetuimmat teokset kuten Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän. Vähän hävettääkin myöntää, kuinka vähän omasta ”lajistani” edes tiedän. Nykyisin olen tehnyt pientä salapoliisityötä, ja tunnistan jo baletin jos toisenkin. Tässä ovat olleet avuksi kauan tanssineet ystäväni, joiden puheista nappailen teosten nimiä ja myöhemmin illalla googlettelen ja etsin youtubesta videoita. (Youtube on muuten ”balettiopiskelijan” taivas.)
Balettitunnilla tulee kuitenkin yhä vastaan sellaisia liikkeitä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Tai minulla ei ole ainakaan mitään tietoa, miten se pitäisi tehdä. Ongelma on myös se, että useimpien liikkeiden tekniikkaa kukaan ei ole koskaan edes opettanut minulle (ainakaan en muista niitä koskaan oppineeni). Olen ikään kuin hypännyt yli niiden tärkeiden balettivuosien, jolloin käydään tarkasti läpi jokainen liike ja ne opetellaan yksittäisinä liikkeinä. Nyt yritän napata niitä sarjojen lomasta ja kysellä aina välillä viisaammilta kavereilta, miten jokin liike tehdään. Olen usein myös napannut niitä sieltä täältä matkimalla muita ja varmaan vähän omiakin tapoja keksimällä löytänyt keinon suorittaa (ei aina kuitenkaan ihan oikein).
Täällä Italian balettikoulussa olen hyötynyt mielestäni suuresti siitä, että treenaan itseäni nuorempien kanssa, joilla on balettitavoitteet korkealla. Tästä syystä jokaisen liikkeen tekniikka katsotaan tarvittaessa läpi huolella ja opettaja käy kädestä (tai jalasta) pitäen korjaamassa. Yhtä liikettä voidaan hinkata välillä hyvinkin pitkään. Usein opettaja pyytää jokaista tekemään liikkeet vuorollaan ja korjaa kaikkia yksitellen. Olen tästä enemmän kuin kiitollinen. Tuntuu että olisin palannut ajassa taaksepäin ja saanut uuden mahdollisuuden. Tekisi mieli välillä vinkata nuoremmille tytöille, kuinka onnekkaita he ovat kun heillä on mahdollisuus tanssia pienestä pitäen hyvässä opetuksessa (toki sillä ehdolla, että on heidän oma toiveensa tanssia).
Suunta on eteenpäin!