Imetys. 

Paljon puhuttu aihe. Niin hyvässä kuin pahassa. Ensimmäistä poikaani imetin karvan verran yli vuoden. Miksi lopetin? Laitoin oman terveyden lapsen edelle. Painoni oli pudonnut radikaalisesti, pikku hiljaa kuitenkin synnytyksen jälkeen. Aloin olemaan jatkuvasti kipeä, milloin mikäkin tauti vaivasi. Lääkäri viimein ilmoitti vaihtoehdot. Joko a. Joudun ravintotiputukseen( sairaalaan) tai b. Lopetan imetyksen ja liikunnan. Puoli vuotta painon nousua seurattii, en joutunut pitämään kuitenkaan ruokapäiväkirjaa. Pienin askelin painoni nousi ja se riitti lääkäreille. 

Nuorimman kohdalla jo ennen synnytystä päätin. Imetys loppuu samantein jos vaa’an lukema alittaa 40kg. Imetys sujui hyvin, paino putosi mutta hitaammin kuin ensimmäisen kanssa. Nuorin kun täytti vuoden painoni oli 41kg. Olin päättänyt että lopetan imetyksen kun poika on vuoden. Toisin kuitenkin kävi. 

Poika täytti vuoden 28.01.17, samana aamuna sain elämäni kamalimman puhelun äitini soitti, isäni oli muuttanut yön aikana taivaanvaltakuntaan. 

Menetin yö uneni, ruokahaluni, paino tipahti radikaalisesti alaspäin, kuitenkaan minulla ei ollut voimia lopettaa imetystä. En jaksanut alkaa siihen.

Kevään aikana kuitenkin, sain pikku hiljaa ruokahalua takaisin, painokin nousi hitaasti.

Nyt poika on 1,5vuotias imetän päivittäin, mutta vähennän koko ajan.

Itseäni alkaa ahdistamaan kun poika on jo noinkin iso ja tarvitsee rintaa. On ehkä normaalia ja ehkäpä suositeltavaa imettää, mutta minulle henkilökohtaisesti imettäminen on henkisesti ja hieman fyysisestikin tässä vaiheessa rankkaa.

En tuomitse heitä jotka imettävät todella pitkään, enkä heitä keillä imetys ei alkuunkaan lähtenyt sujumaan syystä tai toisesta. Tavallaan haluaisin kokea sellaisen vauva-ajan missä vauva olisi pulloruokinnalla syntymästään lähtien, oli se sitten korviketta taikka rintamaitoa.

Imetys on luonnollista, kaunista mutta se tuo omat rajoitteet elämään.