Suomi on uusi maailmanmestari. Hei!

Salibandyn MM-finaali. Suomi vastaan Ruotsi. Sijaistoimintona jännittämiselle kudon kaulaliinaa kummipojalle joululahjaksi. Jännittää. Kudon kovempaa.

Kolmannessa erässä Suomi siirtyy pikamaaleilla 5-2 johtoon. Liian hyvää ollakseen totta. Kylmä hiki alkaa puskea päälle. Ruotsalaiset oikein odottavat tätä, jotta voivat kiriä ohi voittoon. Tulee kavennus rangaistuslaukauksella. Syke nousee. En uskalla katsoa peliä, vaan keskityn kutomiseen. Joka kerta kun Ruotsi saa pallon, olen varma, että sieltä tulee maali.

Suomi tekee osuman tyhjään maaliin. Tilanne 6-3. Peliaikaa jäljellä alle kaksi minuuttia. En vieläkään uskalla ajatella voittoa. Mitä vaan voi tapahtua. Mietin tätä vielä kymmenen sekuntia ennen pelin loppua. Kello soi ja homma on siinä.

Kyllä se vaan on aina niin kivaa, kun Suomi voittaa. Salibandyn kohdalla tulee aina miettineeksi, että kyseessä on pieni laji. Eihän sitä edes oikeastaan pelata kuin Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Tšekissä. Se ei ole edes olympialaji. Ketä kiinnostaa.

Ei ei ei. Nyt aion iloita. Torilla tavataan. Ruotsi on lyöty kaksi kertaa peräkkäin juuri siinä pelissä, millä on merkitystä. On se upeaa.