Naisista ja miehistä

Kisakuntoni horjuu. Olo on kuumeinen ja kolottava. Juuri sopiva syväluotaavaan ja analyyttiseen pohdintaan.

Leijonat. Naisleijonat. Jääkiekko. Naisjääkiekko. Tyttökiekko. Tätä on tullut pohdittua. Jääkiekkoa pelaavat miehet sulivat Kanadan käsittelyssä. Kiekkoilevat naiset taas voittivat olympiapronssia Venäjän olympiaurheilijoita vastaan. Silti tuntuu, että lajien arvostus on kovin erilainen. Kyseessä on kuitenkin ihan sama urheilulaji. Pelaajat edustavat vain eri sukupuolia. En lähde tarkemmin pohtimaan sukupuolen määritelmiä. Sanon vaan, että joku tässä mättää.

Usein vedotaan rahaan ja yleisön kiinnostukseen. Se määrittää lajin arvon, sponsorien kiinnostuksen ja pätäkän liikkeen. Toisaalta, jos jääkiekkoa pelaavia naisia ei nähdä valtamediassa kuin neljän vuoden välein, kuinka siitä voisi tavallinen penkkiurheilija edes kiinnostua. Ärsyttää itseäkin olla mukana ilkamoimassa, kun en kuitenkaan oikeasti tiedä mitä nämä naiset tekevät olympialaisten ulkopuolella Noora Rätyä lukuun ottamatta.

TV5:n kisastudiossa oli eilen illalla Teemu Selänne ja Tuomas Grönman kommentoimassa päivän kiekkotapahtumia. Kun Teemulta kysyttiin päivän fiiliksiä, aloitti hän ensin surkuttelemalla miesten joukkueen kohtaloa. Sitten vasta hiukan iloittiin pronssista. Hyvä tytöt! Yritäpä itse urheilla ammattimaisesti samalla, kun pitää käydä töissä ja opiskella. Sanon vaan.

On viimeisen kaneetin aika. Miehet lähtevät kisoihin puhisten kovia odotuksia ja testosteronia. Nyt laitetaan muille maille kampoihin. Kaikki mitalit ovat näissä olympialaissa kuitenkin tulleet naisilta. Kovien puheiden sijaan on vaan tehty ihan saatanasti töitä ja taisteltu. Enni, Krista ja koko Suomen naisten olympiajääkiekkojoukkue.  Voin kuvitella kaiken mielessäni. Innokas toimittaja haastattelee miesurheilijaa ennen kisaa. Miten on valmistauduttu. Luistaako suksi tai pyöriikö kiekko tänään. Nainen menee hiljaa toimittajakäytävän läpi. ”Perkele! Kaikki on täällä itse tehtävä.”