No niin

Lupasin aiemmin, että aloitan tällä viikolla liikkumisen. Yllätin itseni ja otin varaslähdön. Kävin salilla jo viime viikolla ja tein muutakin jumppaa. Tänään oli taas salitreenin vuoro.

Rehellisesti sanottuna eihän tämä hyvältä tunnu. Siis että olo on sellainen laiska ja saamaton. Tuntuu, että kunto on romahtanut. Toisaalta, jos aloittaa oikein alhaalta, pystyy helpommin kipuamaan pikkuaskelia ylöspäin. Edistymistä on siis odotettavissa. Sen voimin tätä taapertamista jaksaa.

Juoksulenkkiä en kuitenkaan lupaa. Tänä aamuna luulin rehellisesti sanottuna, että kuolen. Junat olivat myöhässä. Pakkasta noin 20 astetta. Minä olin varustautunut hyvin. Oli useampaa kerrosta ja kunnon hansikkaat. Kun junia oli toisensa jälkeen peruttu ja työajan alku häämötti näköpiirissa, ajattelin jo heittää toivon. Pohdin että pääsenkö ikinä töihin. Toimivatko sormeni enää siinä kohtaa. Joudutaanko varpaani amputoimaan.

Saatoin liioitella, mutta siltä se tuntui. Kohta lähden uudestaan tuonne viimaan. Mutta sen vain halusin sanoa, että aktiivinen elämä on alkanut. Hiukan takkuisesti kyllä, mutta ensiaskeleet on silti otettu.