Vääristynyt hymy

Minulla on kasvot, joiden kanssa on vaikea valehdella. En osaa peittää todellisia tunteitani ja esimerkiksi väkisin nauraminen on vaikeaa. Tämä aiheuttaa ahdistusta erityisesti uusiin ihmisiin tutustuttaessa. Joku heittää isossa joukossa vitsin ja kaikki nauravat. Pitäisi nauraa mukana, mutta entäs jos ei naurata eikä osaa teeskennellä?

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun katsoin Gonzalo Higuaínia hymyilemässä Chelsean pelipaitaa kannatellen. Juventuksen mies siirtyi AC Milanin pätkän jälkeen Chelseaan lainalle. Ei ole hyvä fiilis se. Se jollain tavalla näkyi Gonzalon naamasta. Higuaín on toki ammattilainen. Hymy löytyy. Mutta silmät. Ne eivät valehtele.

Sama juttu on niiden heti maaliin tulon jälkeen tehtyjen haastatteluiden kanssa. Miltä nyt tuntuu? Oletko pettynyt? Mikä meni pieleen? Millainen pettymys tämä on? En itse pystyisi muodostamaan yhtään järkevää lausetta. Itkisin, nauraisin. Olisin tunnemyrskyn kourissa. Niin vain urheilijoilta edellytetään sulavaa ulosantia ja tiukkaa analyysiä myös pettymysten hetkellä. Ei saa olla vihainen, sponsorit voivat suuttua.

Onko se sitten hyvä, että itsensä osaa pitää kasassa ja hallittuna tiukallakin hetkellä? Sehän toisaalta kuuluu juuri huippu-urheiluun. Siinä jännimmässä paikassa pitää olla pasmat kohdillaan. Itse aina välillä toivon, että osaisin esittää sosiaalisissa tilanteissa hiukan paremmin. En tarkoita mitään teatteria, vaan sellaista kepeää naurua ja läpän heittoa, jolla sopivasti peittäisi oman epävarmuutensa. Se olisi hienoa. Ennen sitä täytyy tyytyä siihen mitä on. Vääristynyt hymy ja pieni puna poskilla.