Keep calm and carry on

Viime sunnuntaina tapahtui padelpelin aikana ikävä juttu. Yksi pelaaja loukkaantui, katkaisi akillesjänteensä. Toimin kuin sumussa. Siinä vaiheessa kun näin kuopan siinä, missä jänteen olisi pitänyt olla, tiesin että edessä olisi pidempi kuntoutuminen. Onneksi asiantuntevaan hoitoon päästiin nopeasti ja toipuminen on jo alkanut. Erityisen pahalta tuntui se pelin aiheuttaman ilon ja riemun äkillinen vaihtuminen huoleen ja murheeseen. Padelia ei tulla tuolla porukalla pelaamaan enää koskaan.

Olen itse ollut onnekas. Olen välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta. Pahin taitaa olla selän venäyttäminen lantion nostossa parisen vuotta sitten. Sain voimakkaan hermo-oireen, jonka seurauksena luulin hetken, etten pääse salilta kotiin. Katastrofisaatio toteutui täydellisesti, kun ehdin jo ajatella, että ikinä enää pysty urheilemaan. Näin ei onneksi käynyt. Tein ensiapuliikkeitä kotona ja oire oli jo seuraavana päivänä huomattavasti helpottunut. Tajusin, että kyllä sieltä vielä noustaan.

Tällä hetkellä eletään ahdistavia aikoja. Se jokin, mikä vielä äsken oli uutisissa kaukainen, siellä jossain Kiinassa tapahtuva asia, onkin nyt täällä. Ystävien ja perheen kesken jaetuissa hetkissä piilee yhtäkkiä vaara. Töihin ei voi mennä, vaan täytyy olla etänä. Kaupassa hamstraa tiedostetusti ja tiedostamatta vessapaperia ja säilykkeitä. En pelkää itseni vaan muiden puolesta. Myös omassa perheessä on ihmisiä, joilla on heikentynyt immuunipuolustus. Parasta mitä voin tehdä, on pysyä heistä kaukana. Tärkein teko mitä voit tällä hetkellä tehdä, on erakoitua. Olisi helppo ajatella, että se tulee jos on tullakseen. Ei siihen voi itse vaikuttaa. Tässä tapauksessa voi. Pysy kotona, katso vaikka vuoden 95 MM-finaaliin uusintaa ja välttele ihmiskontakteja. Kerrankin suomalaisia suositellaan pysymään erossa muista. Sitä kehotusta kannattaa totella.