Tyhjiö

Valitan nyt täysin triviaalista asiasta. Asiasta, jolla ei suuressa mittakaavassa ole mitään merkitystä. Se ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Ihmiset selviävät elossa ilman sitä. Se on penkkiurheilun puutostila.

Kaikki on peruttu tai keskeytetty. Jalkapalloliigat, NBA, NHL, jalkapallon EM-kisat, kaikki mahdolliset palloilusarjat Suomessa ja ulkomailla. Välillä avaan FPL-sovelluksen ihan vain tavan vuoksi. Katselen pisteitä, tutkailen oman miniliigan tilannetta. Pohdin voittaako Liverpool sittenkään mestaruutta tänäkään vuonna. Huokaisen.

Olen ihminen, jonka elämää urheilu ja urheilun seuraaminen on rytmittänyt vahvasti. Elämä menee kahden tai neljän vuoden sykleissä Olympialaisten ja jalkapallon arvokisojen mukaan. Mennyttä voi muistella miettimällä oliko se se kesä, jolloin oli kisat vai ei. Tämä blogikin aloitettiin edellisten talviolympialaisten aikaan. Jos ei voi seurata urheilua, niin mitä sitten. Luen hiukan kirjaa, katselen jotakin kepeää ruotsalaista komediasarjaa. Jumppaan kotona ja käyn intensiivisillä kävelylenkeillä. Se ei ole sama! Ei ole.

Urheilun seuraamisen kollektiivinen kokemus ja jännitys on jotakin, jota ei muualta saa. Korona riistää paitsi kaiken sosiaalisen kanssa käymisen meiltä, niin myös ne yhteisölliset kokemukset jota urheilu voi tarjota. Toisaalta, koronakarateeni jos mikä voi myös yhdistää. Toivon, että joskus tulevaisuudessa tätä aikaa muistellaan sinä vuonna, kun EM-kisat ja Euroviisut peruttiin. Toivon sitä ennemmin, kuin että joutuisimme muistelemaan satoja ja tuhansia kuolleita ja sairaita ihmisiä. Penkkiurheilun menetys on pientä toisenlaisen menetyksen rinnalla. Tästä voi vielä toipua. Karanteeni ja tyhjiö siis jatkukoon.