Jääkiekko on junttien laji
Tätä asiaa on pieni mieleni pyöritellyt jääkiekon MM-kisoja katsellessaan. Jalkapallohuumasta jääkiekon pariin siirtyvä ihminen kohtaa aina lajikohtaisen kontrastin, jota ei vain voi paeta. Otsikon väite on toki luonnollisesti provokaatio, mutta leikitään ajatuksella silti hetki.
Aivan alkuun täytynee määritellä mitä juntilla ja junttiudella tarkoitetaan. Sen tarkemmin en jaksa lähteitä etsiä, joten käännyn arvon herra Googlen puoleen. Wikisanakirja kertoo, että kyseessä on moukka tai sivistymätön ihminen tai stereotyyppinen maalaisihminen. Toisaalta kyseinen sanakirja kertoo juntin tarkoittavan myös vanhentunutta naurista, joten en enää tiedä voiko kyseiseen lähteeseen luottaa. Urbaani sanakirja taas sanoo kyseessä olevan pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva tavallinen suomalainen. Esimerkkinä mainitaan Matti Vanhanen. Kuvahaulla löytyy Matti uudestaan, mutta tuloksina tarjotaan myös Martti Syrjää ja Jope Ruonansuuta.
Henkilökohtaisesti inhoan kaikenlaista stereotypiointia. Tai ei. Stereotypiat saattavat joissain tapauksissa helpottaa ilmiön hahmottamista, joten niillä on paikkansa. Ihmisten suoranainen kategorisointi tai tuomitseminen on kuitenkin väärin ja ärsyttävää.
Mitenkäs tätä kaikki sitten liittyy jääkiekkoon? Nooh. Katsomoissa vilisee kaikenlaisiin kisa-asuihin täysin ilman piilomerkityksiä pukeutuneita ihmisiä, jotka elävät hetkessä eivätkä välitä poseerata kameroille ainakaan niillä ig-perinteisillä tavoilla. Itse peli taas on nopeatempoista räimintää ja räiskettä. Pitkäjänteinen pelin rakentaminen usein uupuu. Myös musiikilla on oma osuutensa. Dj Ötsin Hey baby ja Rockyn teemat eivät ole missään niin suosittuja kuin kaukalossa ja sen laidalla. Pojun Poika saunoo tai Ihanaa Leijonat ihanaa eivät myöskään ole musiikillisilta ansioiltaan mestariteoksia, vaikka joku saattaakin olla toista mieltä.
Haluan painottaa, että pohdin tässä nyt lähinnä jääkiekkoa ilmiönä. Pelaajien uskon olevan ihan samanlaisia tyyppejä, kuin ketkä tahansa muutkin ammatikseen urheilevat ihmiset. Pelinä taas laji näyttäytyy vihkiytymättömälle katsojalle taktikoinnin ja määrätietoisen pelin rakentelun vastakohtana. Ajoittain tuntuu, että kiekkoa vaan syötetään summamutikassa jotakin kohti toivoen ja rukoillen, että se saavuttaa halutun määränpään. Toki tässäkin on maiden välisiä eroja, mutta yhtä lailla hyvillekin maille tulee pomppukiekkoja ja kimmokkeita. Esimerkiksi jalkapallossa itse peliväline tuntuu olevan paremmin hallussa, joillakin pelaajilla jopa mestarillisesti.
Ehkä voisimme miettiä tuota junttiuden määritelmää uudestaan ilman negatiivisia mielleyhtymiä. Entäs jos juntti tarkoittaisi ihan vaan tavallista suomalaista. Minua ja mahdollisesti myös sinua. Sellaista ihmistä, joka ei mieti millaisen insta-kuvan se ottaa tänään. Ihmistä, joka ei tykkää vain alkuvuosien tuotannosta, vaan myös siitä musasta mikä radiossa soi juuri nyt. Ihminen, jolla on viikset ilman ironiaa. Tämän perusteella minäkin olen juntti, paitsi ettei minulla ole viiksiä. Tänä iltana tämäkin juntti laittaa telkkarin päälle klo 21.15 jännätäkseen, kun Suomi kohtaa Norjan. Kukaan tosikko tai kaupunkihipsteri ei voi tappaa penkkiurheilijan intoa.