Nyt kävi näin
Hävisimme eilen illalla jalkapallon EM-kisojen alkulohkon viimeisen kamppailun Belgiaa vastaan. Huuhkajat taistelivat jotakin mahdollisesti vääjäämätöntä vastaan noin 75 minuutin ajan, kunnes noutaja tuli. Belgia meni menojaan ja jyräsi yli. Kirjoitan jossain vaiheessa myöhemmin tarkemman postauksen koko joukkueesta ja siitä, kuinka heistä jokainen on ainutkertainen pala upeassa teoksessa, jota olemme saaneet katsoa innolla ja nauttien. Eilisestä ensimmäisenä mieleen jäi seuraavia asioita.
Perusmuotoinen tappio. Suomen urheiluhistoria on täynnä nöyryyttäviä ja painajaismaisia tappioita, jolloin on pudottu kovaa ja korkealta. Niitä joiden jälkeen on halunnut pitää viikon suruajan ja lähteä erakoitumaan Lappiin vuodeksi. Ehkä jopa lopettaa urheilun seuraamisen. Tämä ei ollut sellainen. Tämä oli paremman, ehkä jopa Euroopan tai maailman parhaan joukkueen näytös, jossa puolustamisella pääsee tiettyyn pisteeseen asti. Peli kestää 90 minuuttia ja ellei kaikki mene aivan nappiin, se parempi joukkue tekee jossakin kohtaa maalin tai pari. Niin kävi eilen.
Kannattajat. Ennen peliä soitettiin Huuhkaja-viisuja ja pelin aikana äänekkäin kannustus tuli Suomen faneilta. Pitkin matkaa on toitotettu sitä, mikä merkitys nykyjoukkueella on kannattajiinsa ja vähän vähemmänkin jalkapalloa seuraavaan kansaan. Se jos mikä on maagista. Joukkue on upea otanta nyky-Suomesta, joka on täynnä erilaisia ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Jotkut pääsevät huipulle nuorina, toiset hiukan vanhempina. Huuhkajat ovat upeita esikuvia meille kaikille, kun taklaamme arjessamme vaikeita asioita. Kaikki on mahdollista ja se, ettei jotakin ole aiemmin tapahtunut, ei kerro mitään siitä, voiko se tapahtua tulevaisuudessa. On ollut ihanan virkistävää olla aidosti ylpeä Suomesta ja suomalaisista niin kentällä kuin yleisössäkin.
Joukkue. Tämä ei kaatunut yhteen mieheen, yhteen polveen tai nilkkaan tai yhteen pomppupalloon maalin kehikosta. Tällä kertaa paukut eivät vain riittäneet. Joukkue on täynnä rautaisia ammattilaisia. Ei välttämättä niitä kaikista suurimpia tähtiä (toki on niitäkin), vaan enemmän puurtajia ja niitä, jotka ovat paikalla silloinkin, kun muut ovat jo lähteneet. Tämä näkyi kentällä purkupalloissa ja katkoissa. Mitä vain oltiin valmis tekemään, jottei vastustaja etene. Omaa maalia suojeltiin viimeiseen asti. Hradecký kommentoi pelin jälkeen, että Suomi kuuluu arvokisoihin ja se on totta. Lasikatto on murrettu ja nyt on vain taivas rajana.