Apea sunnuntaiaamu

Päivä alkoi hyvin. Kello soi klo 7.30. Lähdin koiran kanssa ulos. Ilma oli kuulas ja talvinen. Oli vielä hiukan hämärää. Täydellinen hiihtokeli. Ajattelin mielessäni, että toivottavasti tilanne olisi sama myös Koreassa. Mahassa mukava kutina, kun katselin naapuritalojen ikkunoihin. Osassa olivat jo valot syttyneet. Sielläkin oltiin hereillä valmiina kisakoitokseen. Miesten maastohiihdon 30km yhdistelmäkilpailu. Iivo. Matti. Me uskomme teihin.

No, ei mennyt niin kuin Strömsössä. Meni niin kuin Oslossa. Pahin painajainen toteutui. Norjan kolmoisvoitto. Astmaatikot ovat yllättävän kovakuntoisia miehiä. Tuo oli ikävästi sanottu, joten anteeksi siitä. Mutta siis miten tässä nyt näin kävi? Sen enempää asiasta tietämättä, syytän Iivon taktiikkaa. Jos matkaa on 30km, kannattaako ihan alussa laittaa kaikkea peliin. Varsinkin, jos porukka ei silti lähde hajoamaan. Kysyn vaan.

Urheilijan henkilökohtainen pettymys ajaa toki ohi tästä katsomossa koetusta. Mutta olisi se ollut upeaa voittaa. Tai vaikka saada mitali. Onneksi on hiihtoja jäljellä ja erityisesti Iivo on näistä ainakin aiemmin sisuuntunut. Taisi mennä samalla tavalla viime vuonna Lahdessa. En myöskään ikinä unohda Matti Heikkisen loppusuoran taistelua viime mm-kisojen 50km hiihdossa. Samaa kaikkensa peliin pistämistä odotan ja toivon näissäkin kisoissa. Startteja on jäljellä vielä monta ja nämä pettymykset kasvattavat ihmistä. Sekä täällä koti-Suomessa, että siellä jossain Pyeongchangissa. Tästä on hyvä jatkaa.