Ainutkertainen rauha

Sinivalkoinen paita, pystyraidat, liehuva tumma tukka. Pieni, jäntevä vartalo ja ensisilmäyksellä hiukan kömpelöltä näyttävä haltuunotto. Mutta liikkuminen on kaikkea muuta kuin kömpelöä. Se on taktista, määrätietoista, nälkäistä. Maalinhimon tuntee rakeisen kuvan läpi.

Muistan joskus nuorempana, kuinka käsite jumalan kädestä oli kummallinen. Jalkapalloilija teki kädellään maalin. Koska sitä ei hylätty (ei ollut VAR:ia toim. huom.), siitä tuli osa legendaa. Selvää on, että siihen asemaan tuo tapaus nousi tekijänsä ansiosta. Diego Armando oli jotakin suurempaa. Minulle Maradona edusti aina jollain tavalla koko Argentiinaa ja argentiinalaista jalkapalloa. Sen suuruuden aikoja ja niitä tuhansia toiveita ja rukouksia, joita joukkueen puolesta on ilmoille päästetty. Diego oli se, joka toi heille sen kaikkein kauneimman. Edes Messi ei kaikessa suuruudessaan ole pystynyt samaan. Messi on puhtoinen ja siisti, kun Diego taas tuntui räävittömältä ja vaaralliselta. Ihan eri sukupolvea ja maailmaa.

Nyt yksi maailma ja aikakausi on päättynyt. Maradona on poissa. Erkka V. Lehtola oli eilen kyynelsilmin kertomassa tunnelmiaan Urheiluruudussa. Vaikka itse aloitin jalkapalloelämäni vasta Maradonan siirryttyä kenttien ulkopuolelle, on hänen hahmonsa silti ikonisessa asemassa. Hän on yksi suurista. Elämäkerrassaan Maradona totesi seuraavaa: ”Pelatessani jalkapalloa mieleni valtasi ainutkertainen rauha”. Toivon, että myös nyt jossain vihreämpien nurmien äärellä, hän on ainutkertaisen rauhan ympäröimänä.