Dancing

En ole ikinä ollut mikään fanaattinen koripalloihminen. Jalkapalloon verrattuna suhteemme on hyvin erilainen. Jos jalkapallo on lähin ystäväni tai perheenjäsen, koripallo se kaukainen sukulainen tai kädenlämpöinen tuttu. Toisaalta, myös se kaukainen sukulainen tai tuttu voi yllättää. Yhteinen ilta saattaakin olla mitä ikimuistoisin ja hauska. Mietit miksi ihmeessä ette vietä enemmän aikaa yhdessä.

Näin minulle kävi Netflixin Last Dance-dokumenttisarjan kanssa. Siinä seurataan Michael Jordanin viimeisintä kautta Chicago Bulssissa. Tähän ennennäkemättömään materiaaliin on sekoitettu arkistopätkiä Jordanin ja muiden Bulls pelaajien nuoruusvuosilta ja uran varrelta. Jordan oli antanut siunauksensa tuoda julki kaikki nauhoitettu, ne ikävämmätkin pätkät.

Dokumentti tuntuu mukavan rehelliseltä. Toki Jordan on paljon äänessä ja totuus näytetään hänen kauttaan. Yhtä kaikki, ei hänkään miltään pulmuselta vaikuta silmät punaisena mahdollista peliongelmaansa vähätellen. Pelistä otetut pätkät ovat upeita. Tuntuu kuin Jordanilla olisi ilmassa aina piirun verran muita enemmän aikaa. Kun muut jo laskeutuvat kentän pintaan, Michael Jordan leijailee vielä heidän yllään. Nopea harhautus ja pallo on korissa.

Sarjaa seuratessa teen päätöksiä siitä, kuinka yritän jatkossa seurata koripalloa enemmän. Maajoukkuepelejä joo, mutta myös mahdollisuuksien mukaan NBA:ta. Korisliigaa en sentään mieti katsovani. Kaikella on rajansa. Toisaalta lopputulema voi olla kuin niin usein kaukaisten tuttavuuksien kanssakin. Nähdessä aina miettii miksi ihmeessä ei nähdä useammin. Sitten tulee arki, ne normaalit kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Tajuan, ettei kaikkeen ole aikaa ja se yksi tuttava vain unohtuu. Katsotaan miten käy koripallon kanssa.