Hei vaan jalkapallon Jumalat!
En tiedä onko teille asti kiirinyt tieto siitä, että Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on mukana EM-kisoissa. Voi tuntua ihan pikkujutulta, mutta sitä se ei ole. Kisoihin on nimittäin yritetty päästä yli sadan vuoden ajan. Se on pitkä aika ihmisen elämässä. Se on useamman ihmisen elämän mittainen aika toivoa jotakin tapahtuvaksi ja vihdoin tänään siitä tulee totta. Kyse ei ole pelkästään siitä, että olemme aiemmin epäonnistuneet, vaan tulee ottaa huomioon myös ne tavat, joilla tappiot ja karsiutuminen ovat käyneet. On ollut takapuolimaali, nihkeä tasuri Portugalia vastaan, eeppinen flipperipeli Islannissa. On ollut joukkueellinen huippupelaajia Euroopan huippujoukkueissa ja silti ei ole paukut riittäneet. Epätoivo ei riitä kuvaamaan sitä tuskaa, mitä moni on tämän asian tiimoilta kokenut. Kaikenlaista on ollut matkan varrella niin, että usko on ollut koetuksella. Ajoittain se on varmasti myös menetetty. Jossain vaiheessa yleinen mieliala oli, ettei unelmasta tule koskaan totta. Koska kyse on niin huikean hienosta asiasta, minulla olisi heittää pari ajatusta ilmoille.
Voisitteko ihan ensimmäiseksi huolehtia siitä, että Teemu Pukin nilkka kestää? Tiedän, että joukkue ei voi kaatua yhden pelaajan poissaoloon, mutta meille on hän on kultaakin kalliimpi. Teemun läsnäolo antaa tiukoillakin hetkillä toivoa siihen, että yksikin pallonriisto riittää. Hän on joukkueen menestyksen symboli muuttuessaan kiharatukkaisesta ja auttamattoman pehmoisesta hyökkääjän alusta kovaksi ja vaaralliseksi maalitykiksi. Hän vei omilla maaleillaan joukkuetta kisoihin ja hän voi myös kääntää pelien kulun Suomen hyväksi. Tämän vuoksi toivoisinkin, että laittaisitte Teemun nilkkaan jotakin tähtipölyä, jotta se olisi kivuton ja vahva ja valmis antamaan vaarallisia ja yllättäviä potkuja kohti vastustajan maalia aina tilanteen tullen.
Toinen mitä toivoisin kovasti olisi jonkin tyyppinen liimaratkaisu Huuhkajien maalivahdin hanskoihin. Liimaa niissä on osin tainnut aiemminkin ollakin ainakin Lukas Hradeckyn osalta, mutta nyt tarvittaisiin jotain erikeepperityyppistä todella pitävää ratkaisua. Tässä kohtaa ei tarvitse huomioida kuka Suomen maalissa pelaa vaan riittää ihan vain, että katsoo liimaa löytyvän Suomen kaikista maalivahtihanskoista.
Kun nyt olen tälle linjalle lähtenyt niin en nöyristele vaan lisään listalle myös Tim Sparvin polven. En pysty tarkentamaan kummasta on kyse, joten laittakaa molemmat kuntoon ja kivuttomiksi jos vain mitenkään pystytte. Kyse ei ole vain hänen fyysisestä pelikunnostaan, sillä omalla olemuksellaan, johtajuudella ja pelin ohjaamisella hän on yksi Suomen tärkeimmistä pelaajista. Kun hän on kentällä, voittomahdollisuudet ovat ihan joka kerta suuremmat. Lisäksi koen inhimilliseltä kannalta tärkeäksi, että yksi Suomea kisoihin johtanut pelaaja pääsisi täysipainoisesti pelaamaan myös itse turnauksessa. Hän jos kuka on sen ansainnut.
Pyytäisin tämän kaiken päälle mielenrauhaa ja taitoa elää hetkessä niin koko Huuhkajien maajoukkueelle kuin kotikatsomoihin. Nyt eletään niin ainutlaatuisia aikoja, ettei ainakaan oma pieni pääni edes käsitä sitä. Vaikka Suomi tulevaisuudessa pääsisi kisoihin jatkuvalla syötteellä, niissä ollaan ensimmäistä kertaa vain tässä ja nyt. Sen vuoksi olisi ihanaa, jos Rive, koko valmennusjohto ja huoltojoukot sekä pelaajat voisivat vain nauttia ja saada itsestään sen parhaan mahdollisen suorituksen irti. Jos se ei riitä pisteisiin, niin sitten ei ja hyväksyn sen. Toisaalta luulen, että jos sieltä jostain jalkapallon taivaasta saisi ihan hiukan avitusta joukkueelle niin, että he uskaltaisivat heittäytyä peliin, eivät pelata tappion pelko mielessään vaan uskallus voittoon ajatuksissa, niin siitä voi seurata meille kaikille jotain ihanaa. Kannattajien osalta toivon vain, että pystymme nauttimaan tästä hetkestä. Siihen ei välttämättä jalkapallon Jumalia tarvita. Riittää kun pukee Suomen pelipaidan päälle, avaa television ja sukeltaa sisään tähän unelmaan, jota nyt elämme. Tänään alkaa matka, jolla kukaan meistä ei ole vielä koskaan ollut.