Huuhkajat, Pukki ja muita eläimiä

Suomi kohtaa noin tunnin kuluttua Viron Kansojen liigan toisessa ottelussa. Nämä ovat herkkiä hetkiä. Jos tämä matsi hävitään, niin se saattaa olla orastavan jalkapallokiiman loppu. Voin varmasti puhua monien kaikkien Suomen jalkapallomaajoukkuetta kannattavien puolesta, kun sanon, että toivo on herkkä asia. Se on kuopattu lukemattomia kertoja viime vuosikymmeninä. Aina ennen karsintaa on hyvää pöhinää, kutinaa ja muita tuntemuksia. Sitten tulee ensimmäinen peli, ponneton tappio. Sitä seuraa muita tappioita ja taas kääntyy kannattajan katse maahan. On melkein petetty ja vihainen olo. Miksi teitte tämän meille taas kerran.

Nyt ei käy niin. Ei saa käydä. Ei voi. Ei käy niin. Lauantain Unkari-peli oli vain yksi ottelu, mutta sen henki lupasi jotain paljon enemmän. Minä näin siinä aikakauden alun. Näin uskoa ja rohkeutta. Näin suoraviivaista pelaamista ja röyhkeyttä. Ei joulukuusia tai muita puumuodostelmia. Riven tuuletukset vaihtoaition edessä lämmittivät sydäntä.

Tuntuu suorastaan naurettavalta ladata yhteen otteluun näin paljon symbolisia odotuksia. Perehdyin Kansojen liigaan hiukan paremmin ja tajusin, että varsinaiset Eurokarsinnat pelataan vasta myöhemmin. Yhtä kaikki, Kansojen liigan kautta voi myös päästä kisoihin. Ja ehkä tärkeimpänä: näiden pelien esityksillä maajoukkue voi voittaa paitsi otteluja, niin myös katsojien luottamuksen. Minun luottamukseni Huuhkajat ovat jo saaneet.