Iso O
Nyt on aika ryhdistäytyä, raahautua loman alkajaisiksi pois kotitoimistosta kohti sohvaa ja televisiota. Tokion Olympialaisten avajaiset olivat eilen ja kahden viikon penkkiurheiluputki alkakoon. Sanotaan nyt suoraan, että miesten jalkapallon EM-kisojen jälkeen tuntuu vaikealta suhtautua intohimolla yhtään mihinkään muuhun urheiluun enää koskaan. Tiedän kuitenkin tilanteen muuttuvan. Ei tarvita kuin yksi riittävän tiukka taistelu voitosta, uusi ja mielenkiintoinen laji tai joku suomalainen taistelemaan mitalista: sitä on se olympialaisten henki. Näistä kisoista voidaan taas olla montaa mieltä. Sen ainakin tiedämme, että japanilaiset eivät niistä tykkää. Sen kyllä ymmärtää, kun maan koronatilanne on leviämisvaiheessa (HUOM! tarkistin termit STM:n sivuilta) ja kisojen vuoksi sinne matkaa tuhansia ihmisiä ympäri maailma. Se ei kuulosta hyvältä. Lisäksi olympiakylässä ilmi tulleet tartunnat luovat epäluottamusta. Siis että jos edes olympiakylän koronakupla ei toimi, niin ei toimi kyllä varmaan sitten muutkaan kuplat. Leikitään nyt kuitenkin hetki, että kaikki on normaalisti ja käydään suurpiirteisesti läpi Suomen joukkue.
Ampumaurheilu. Suomella on mukana kolme ampujaa, joista tunnetuimpana ja avajaisten yhtenä lipun kantajana on Pekingin 2008 olympiavoittaja, trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela. Hän on itseasiassa viimeisin suomalainen kesäolympialaisissa kultaa voittanut urheilija. Lisäksi joukkueessa on mukana skeet-ampujat Eetu Kallioinen ja Lari Pesonen. En tiedä yhtään mikä on heidän tai Satun ranking, mutta arvioidaan nyt ihan mututuntumalla, että koska mitaleja on joskus aiempinakin olympiavuosina tullut, niin nytkin voisi olla sellaisia odotettavissa. Ainakin ammunnan seuraaminen on mielenkiintoista, kun saa ihailla kilpailijoiden kisahermoja ja vakaata kättä.
Jousiammunta. Taas tulee tunnustus: en tiedä mitään Suomen edustajasta Antti Vikströmistä tai hänen menestymismahdollisuuksistaan. Rion olympialaisiin liittyen mieleen on jäänyt ensimmäisellä pudotuskierroksella tippuneen Suomen Taru Kuopan liikutus tippumisesta ja toisaalta siitä, että hän sai olla mukana. Voin vain kuvitella kuinka upeaa se on ja vaikka kotikatsomossa on aina helppo janota mitaleita ja hyviä sijoituksia, niin sanottakoon nyt sekin ääneen: jo olympialaisiin pääsy on useimmiten aivan käsittämättömän suuren työn tulos. Toivottavasti Antti pärjää hyvin-
Golf. Golfista on yllättäen huhuttu ennen kisoja mahdollisena mitalilajina. Syy on tietenkin Suomen Matilda Castrénissa, joka on voittanut kisoja ja muutenkin nostanut lajin profiilia mediassa. Hesarissa pohdittiin parisen viikkoa sitten, voiko Castrénia uhata kisaväsymys suurten olympialaisia edeltävien kilpailumäärien suhteen. Se nähdään pian, mutta on joka tapauksessa kiva päästä seuraamaan lajia, joka on käsitteenä tuttu, mutta jota en oikeastaan koskaan katso televisiosta. Muut Suomen edustajat golfissa ovat Sanna Nuutinen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki.
Nyrkkeily. Mira Potkonen toi meille edellisissä kesäolympialaisissa Suomen ainoan mitalin, pronssin. Nytkin mitalia voitaisiin odottaa, mutta nyrkkeily, kuten muutkin lajit ovat julmia. Yksi häviö ja se on sitten siinä. Toivotaan, että kokemus on valttia ja Potkonen löisi itsensä myös tällä kertaa suomalaisten sydämiin.
Paini. Tässä lajissa on jotakin niin perin suomalaista, vaikka antiikin kreikkalaiset tämän kaiketi aikoinaan aloittivat. Molskilla tapahtuva ähellys olisi niin helppo siirtää jonnekin suomalaiselle suolle tai nakkikioskin jonoon, jossa miehet muristen ottavat mittaa toisistaan. Suomen edustajat Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen kävivät ennen olympiajoukkueen valintaa kovan kamppailun keskenään kisaedustajan paikasta. Arvi vei sen kisan voiton, mutta Elias ei masentunut vaan hankki toisen paikan ja samalla edustuksen itselleen toisessa painoluokassa. Se jos mikä on periksiantamattomuutta ja kekseliäisyyttä sanon minä. Toivon kummallekin menestystä ja sitä on ihan realistista odottaakin ainakin Savolaiselle tutussa painoluokassa.
Purjehdus. Laji, joka tuntuu itselle niin vieraalta ja jollain tavalla yläluokkaiselta. Sen harrastamiseen tarvitaan vene ja pikeepaita. Ainakin. Veneluokat ovat itselle täysin hepreaa, mutta kun joukkueessa on aikaisempia olympiamitalisteja (Tuuli Petäjä-Siren ja 2012 Lontoon hopea) kannattaa nytkin pitää mitaliovi raollaan. Suomen muut purjehtijat Petäjä-Sirenin lisäksi ovat Akseli Keskinen, Sinem Kurtbay, Kaarle Tapper ja Tuula Tenkanen. Toivon sopivia ja napakoita tuulia.
Ratsastus. Taas toinen laji, jota en tunne. Hevosia jopa pelkään, vaikka niillä onkin useimmiten ihanan lempeä ja pehmeä katse. Muistan joskus katsoneeni olympialaisten ratsastusta (en muista tarkemmin mikä laji, sori siitä), jossa hevonen asteli eteenpäin kuin parhainkin tanssija polviaan nostaen. Ei sillä, että ratsastajan homma olisi helppo, mutta miettikää tosiaan mitä kaikkea hevosen tulee oppia, jotta se pääsee olympialaisiin. Suomen (ihmis-)edustaja kouluratsastuksessa on Henri Ruoste, hevonen on nimeltään Konsta.
Rullalautailu. Ennen olympialaisia on hehkutettu sitä, että yhdysvaltalainen Lizzie Armanto on halunnut poikkeuksellisesti edustaa isänsä kotimaata Suomea näissä kisoissa. Minäkin olin innoissani. Nooh. Sitten kuulin huhua, että kyseessä oli täysin taktinen veto Armantolta, jotta hänen yhdysvaltalainen ystävänsä voisi myös päästä kisoihin USA:n joukkueen mukana. Tarkoitusperien ei aina toki tarvitse olla puhtaat ja olympialaisiin mukaan pääsy on tosiaan itsessään hieno juttu, mutta tietäen miten innostuneesti suomalainen penkkiurheiluyleisö kannustaa omia edustajiaan ja haaveilee mitaleista, niin tuntuu jotenkin viekkaalta ja surulliseltakin, että mitalin voi tuoda edustaja, jolle on ”ihan sama” edustaa Suomea. Jos Lizzie nyt sattuisi voittamaan mitalin, toivon että hän joutuu sellaisen suomalaisen lehdistön ja yleisön pyöritykseen, saa tontin Tohmajärveltä ja nimikkolokin jostain Helsingin skeittipuistosta, että hän ymmärtää arvostaa urheiluhullun maan rakkautta edustusurheilijoita kohtaan.
Sulkapallo. Raaja ja nopea laji, jotta kenttä nitisee ja pallot eivät ole palloja. Laji, jota aina joskus valheellisesti luulee osaavansa pelata, kunnes pääsee kentälle ja toteaa ettei ”palloihin” vain ehdi mukaan. Suomen edustajana on Kalle Koljonen. En tiedä hänen tasostaan (joo joo, tutustun sitten myöhemmin), mutta koska kyseessä on todella kilpailtu laji, en aseta hänelle mitalitoiveita. Hienoa, että hän päässyt mukaan.
Uinti. Joskus männävuosina uinti oli Suomelle kuin yleisurheilu: mitalisadetta oli odotettavissa. Viime vuosikymmenet ovat olleet (kröhöm) kuivempia, mutta nyt toivoa on taas näkyvissä. Ari-Pekka Liukkonen voitti toukokuussa EM-kultaa, mutta olympialaisissa mukana ovat ne parhaimmat eli myös USA ja Australia. Saa nähdä. Toivon suotuisia virtauksia ja sadasosia Suomelle. Muut edustajat ovat Ida Hulkko, Mimosa Jallow, Matti Mattsson ja Fanny Teijonsalo.
Yleisurheilu. Tänä kesänä on saatu paljon positiivisia uutisia Suomen yleisurheilijoilta. Erityisesti nuoret tähdet ovat kunnostautuneet ja ainakin itse olen saanut jonnekin takaraivooni mahdollisesti valheellisen tunteen, että mitskuja voisi tulla. Huomatkaa, että puhun monikossa! En toki suoraan osaa sanoa, että missä lajeissa tämä tapahtuisi, mutta esim. naisten 100 aitajuoksu (Korte ja Hurske) ja naisten kolmiloikko (Salminen) voisivat olla lajit, jotka päättyvät Suomen kannalta huutoitkuun. Muut Suomen edustajat ovat Lassi Etelätalo, Oliver Helander, Maria Huntington, Ella Junnila, Jarkko Kinnunen, Annimari Korte, Silja Kosonen, Sara Kuivisto, Toni Kuusela, Elmo Lakka, Elina Lampela, Viivi Lehikoinen, Wilma Murto, Kristiina Mäkelä, Aleksi Ojala, Veli-Matti “Aku” Partanen, Kristian Pulli, Topi Raitanen ja Krista Tervo. Toivon, että nämä täydellisen ihmistyypin edustajat tuovat meille onnea ja menestystä.