Jumppapirkkoilua

On ollut vaikeaa motivoida itseään mihinkään. Töissä käyn, koske on pakko. Kaikki muu tuntuu vaikealta ja ikävältä. Liikunta ei kiinnosta. Opinnot eivät innosta. Joka paikkaa kolottaa. En ole vanhus, vaan kärsin kevätväsymyksestä. Olen pakottanut itseni ryhmäliikuntatunneille, koska siellä joku muu käskee ja kurittaa. Vaikka pakko on muuten huono motivaattori, tässä tilanteessa se toimii. En voi lusmuilla, koska paikalla on muitakin.

Joitakin vuosia sitten kävin paljon jumpissa ja tunneilla tuli tutuksi tietyt ihmistyypit. Nyt paluun tehneenä jumpparina huomaan, että ne samat tyypit ovat yhä siellä.

• Eturivin hikari. On aina ohjaajan edessä ja tekee kaiken täysillä. Hyväkuntoinen ja hoikka. Juoksee paikallaan silloinkin, kun on juomatauko. Ei välttämättä edes hikoile ja vetää aina vähintään kaksi tuntia putkeen.
• Vakkarikävijä. Ohjaaja tuntee nimeltä. Osaavat ohjelman ulkoa. Jos ohjaaja tekee stiplun, vakkarikävijä jatkaa tekemällä oikein. Kun ohjaaja ennakoi, vakkarikävijäkin ennakoi. Uskaltaa tehdä poseerauksia kappaleiden lopussa, koska on harjoitellut niitä. Juttelee ohjaajalle kuin ystävälleen.
• Ärsyttävätyyppi. Näitä on monenlaisia. Saattaa tulla tunnille viime tingassa ja asettua seisomaan eteesi. Voi myös ottaa kännykän mukaansa ja mahdollisesti jopa vastata siihen kesken tunnin. Voi tehdä nämä kummatkin.
• Teräskuntoinen mummo. Odottelee tunnin alkua vanhoissa verkkareissa. Kun katseenne kohtaavat, ajattelet, ettet ainakaan ole jumpan huonokuntoisin. Olet väärässä. Mummo vetää täysillä ja jaksaa vielä silloinkin, kun oma puhti on loppu. Moikkailee iloisesti ja juttelee seuraavan kerran, kun näette.
• Se, jota nolottaa (minä). Ei välttämättä jaksa sarjoja loppuun asti. Juo vettä vielä silloinkin, kun seuraava kappale on jo alkanut, koska tarvitsee extratauon. Huomaa haisevansa ikävästi hielle jo jumpan alkuvaiheessa. Lähtee vasemmalle, kun pitäisi mennä oikealle. Jatkaa silti sinnikkäästi loppuun asti ja ilmoittautuu mukaan ensi viikonkin tunnille.