Kaikkien aikojen taistelu
Otsikko voisi viitata miesten tenniksen Wimbledonin loppuotteluun. Tässä on kuitenkin kyse viikonlopusta Jyväskylässä ja pöytätennis- eli pingisturnauksesta. Tarkemmin sanottuna turnauksesta, johon ottivat osaa allekirjoittaneen lisäksi pikkuveli ja -sisko sekä siskon avopuoliso. Sanomattakin selvää, että turnausvoittoa odotettiin omaan sukuun. Omat voittomahdollisuuteni olivat alusta asti pienet. Palautusten piti onnistua sataprosenttisesti. Suunnitelmani oli odotella muiden virheitä ja välttää omia. Taktiikka ei toiminut.
Turnaus toteutettiin yksinkertaisena alkusarjana, jossa jokainen kohtasi toisensa kerran. Alkusarjassa voittoon riitti yhden erän (21 pisteeseen asti) voitto. Hävisin kaikki kamppailuni. Rehellisyyden nimissä olin silti tyytyväinen, sillä joissakin otteluissa kamppailin ainakin hetken aikaa pelin herruudesta. Otteeni lipsui kuitenkin liikaa pelien loppua kohden. Oma lyöntitarkkuuteni ja erilaisten lyöntityylien valikoima oli säälittävän pieni, joten oli selvää, että jäisin jumbosijalle.
Finaali käytiin pikkuveljeni ja pikkusiskon avopuolison välillä. Kamppailussa oli eeppisiä piirteitä. Kummankin edellinen pelikokemus oli vuoden takaa, jolloin pelattiin vuoden 2018 Jyväskylän avoimet samalla porukalla. Veljeni oli hallitseva mestari ja leikkisän ylimielinen. Erityisesti pikkusiskoani kirveli veljeni selviytyminen finaaliin, sillä heidän välinen ottelunsa oli ollut tasainen ja siskoni on tunnetusti hyvä pingiksen pelaaja.
Yhtä kaikki, asetelmat olivat auki. Veljeni teki helppoja virheitä, mutta pikkusiskon avopuolisokaan ei pelannut täydellisesti. Ilma oli tyyni, joten säätä ei voinut syyttää. Hyttyset aiheuttivat häiriötä katsomossa, mutta muuten olosuhteen olivat mitä mainioimmat. Finaali alkoi hiukan yli iltakymmenen paikallista aikaa. Pelisysteemiä oli muutettu niin, että erävoitto tuli yhdellätoista pisteellä ja koko turnauksen voittoon riitti kaksi erävoittoa. Peli oli tasainen ja ottelussa nähtiin useita pitkiä ja taidokkaita syöttövuoroja, joiden aikana pallo eli pitkään.
Veljeni vei ensimmäisen erän. Siskon avopuoliso uhkui voitontahtoa. Veljeni hiukan liian itsevarma käytös ja hymy olivat omiaan luomaan tiukkaa vastakkainasettelua. Toinen erä oli myös kovaa vääntöä. Lopulta veljeni sai kuitenkin liian monta ottelupalloa, jotta olisi hävinnyt ne kaikki. Heinäkuinen ilta päättyi pikkuveljeni voittoon pienen ja valikoidun katsomon edessä. Pytty, jota ei oikeasti ollut, pysyi suvussa. Ensi kesänä katsotaan uudestaan, kuka on paras tässä jalossa lajissa. Nyt on vuosi aikaa treenata.