Kimi ja kännit

Kimi Räikkösestä julkaistiin elämäkertakirja, jonka on kirjoittanut Kari Hotakainen. Olen kiinnostunut teoksesta. En välttämättä niinkään kohteensa vuoksi, vaan kirjoittajan takia. Kari on oletettavasti saanut kohteestaan jotain uutta ja yllättävää esiin. Ei niin yllättävää on ollut useammissa kirjaa käsittelevissä artikkeleissa mainittu alkoholin käyttö. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Joku tuossa minua pännii.

Juominen on jokaisen oma asia. Siis siihen pisteeseen saakka, kun se ei vaikuta negatiivisesti muihin. Juominen on usein kivaa ja jokainen tekee omat valintansa. En pidä moralisoinnista ja tai moraalisesti ylemmälle tasolle asettumisesta. Valtiovallan liiallinen holhous tuntuu naurettavalta. Ihan niin kuin aikuiset ihmiset eivät osaisi päättää, mihin haluavat aikansa ja rahansa pistää.

Tuo Kimin ryyppäys tai tarkemmin sanottuna siitä uutisointi saa pohtimaan monia asioita. Kirjassa kerrotaan kuulemma yhden luvun verran 16 päivän mittaisesta ryyppyputkesta. Hesarin artikkelissa Hotakainen sanoi, että toivoo siitä välittyvän ”kaistapäinen ja surullinen olo”.

Kun minä olin nuori tai nuorempi, kutsuimme ryyppyputkia ränneiksi. Tavallaan kuvaavaa. Kun vesi lähtee valumaan ränniä pitkin, niin se päätyy aina lopulta maahan. En voi sanoa, että olisin voinut tuolloin hyvin. Rännin aikana ei kuitenkaan mietitty pahaa maailmaa. Annettiin vain mennä. Rahat, itsekunnioitus, kaikki mikä irti lähti. Omat putkeni olivat vaatimattoman mittaisia Kimiin verrattuna. Minua ei myöskään putkien päätteeksi odottanut hyväpalkkainen ja glamoröösi työ, vaan opiskelijan arki ja osa-aikainen duuni puhelinpalvelussa.

Ehkä tuossa juomisen uutisoinnissa ja esiin nostamisessa häiritsee eniten se sankarimyytti. Ihminen voi käyttää päihteitä ja olla silti menestyjä ja nauttia suosiosta. Sama ilmiö on todettu esimerkiksi Jere Karalahden kohdalla. Käykää joku ihmeessä viemässä tätä ilosanomaa Helsingin Kurviin perjantai-iltana tai vaikka AA-kerhoihin. Toki ilmiötä on hyvä tarkastella monilta kanteilta. Alkoholi ei ole yksinään piru, mutta sitä käyttävä ihminen voi olla. Tai ei sittenkään. Ongelmallisinta on ehkä se, kuka määrää. Alkoholi vai sen käyttäjä. Kimillä on ilmeisesti pysynyt homma hanskassa. Mintun kanssa on kaikki hyvin ja elämäkin on alkanut olla lasten myötä raittiimpaa. On hyvä, että alkoholin käyttö tuodaan kirjassa esille, koska olisi kummallista, jos se ei siinä olisi mukana. Niin paljon on kuultu juttuja karaokeilloista ja gorillapuvuista. Toisaalta kirjan uutisoinnissa voisi ehkä miettiä millaista maailmankuvaa rakennetaan. Sellaista, jossa ryyppyputket ja urheilumenestys kulkevat käsikädessä. Vai sellaista, jossa urheilusankarillakin on heikko kohtansa.

kulttuuri kirjat uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan