Kolme pistettä

Huuhkajat voivat taas hetkeksi levähtää. Samoin  minä. Katsoin kummatkin karsintapelit livenä alusta loppuun. Se on kaltaiselleni mummoutuneelle ajoissa nukkumaan menijälle saavutus. Aamulla ei edes pahemmin väsyttänyt, mikä oli myös yllätys.

Mitä näistä peleistä pitäisi nyt sitten ajatella? No. Ne menivät juuri niin kuin varmaan useimmat ennustivat. Kreikasta tuli voitto. Italialle hävisimme. Ilmassa oli yllätyksen tuntua ja myönnän, että myös itse unelmoin siitä. Olin lähtökohtaisesti tyytyväinen, ettei kimmokkeita ja hallitsemattomia pomppuja nähty. Kuvaan astui tällä kertaa se kuuluisa tuomaripeli, jota niin monesti voidaan syyttää.

Analysoin tilannetta jälkikäteen veljeni kanssa, joka perusti väitteensä kahteen asiaan. Suomen rangaistuspotkussa oli selkeä kontakti, jota ei tarvitse jossitella. Italian rankussa taas oli kyse sääntötulkinnasta, jossa pelaajan etäisyys sekä käden luonnollinen tai luonnoton asento ratkaisee tilanteen. Minua viisaammat väittävät, että jos videotarkistusta olisi käytetty, ei Italia olisi saanut rangaistuslaukausta. Mene ja tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut ja mussuttaminen on turhaa. Kyseessä ei onneksi ollut ratkaiseva ottelu tai pisteet. Jos näin olisi, viettäisin suruaikaa ja keräisin adressia UEFA:lle.

Tässä tilanteessa jännitys jatkuu seuraavan kerran lokakuussa, kun pääsemme pelaamaan sekä vieraissa että kotona. Tuolloin ollaan jo jonkinlaisten ratkaisujen äärellä. Toivon omani ja muiden mielenterveyden puolesta, ettei otteluista jää silloin mitään jossiteltavaa.