Luita ja ytimiä myöten

Ensimmäinen erä. Suomi tekee nopeasti ottelun alkuun maalin. Selkäytimestä tuleva tunnereaktio kertoo, että turha tästä on iloita. Etiäinen osoittautuu oikeaksi, kun Ruotsi tasoittaa pikaisesti. Erän loppupuolella Ruotsi tekee vielä toisen maalin. Pahat aavistukset valtaavat mielen. Myös ruotsalaisen lehdistön jutut pohdituttavat. Onko Suomi oikeasti vain vastaantulija matkalla mestaruuteen? Ollaanko me jo valmiiksi hävitty tämä?

Toinen erä. Ruotsi nousee heti erän alussa 3-1 johtoon. Olen toisessa huoneessa osuman tullessa. Ruotsi hallitsee peliä hetken ajan. Mietin, että tuleeko tästä ihan rökäletappio. Sellainen, jota täytyy nolostella myöhemmin. Kevin Lankinen tuntuu jotenkin epävarmalta. Jokainen Ruotsin laukaus alkaa pelottaa. Suomi pääsee mukaan ja pitää vauhtia yllä. Mertaranta puhuu siitä, kuinka Ruotsin pakit väsyvät. Eivätkö Suomenkin pelaajat väsy? Ensin kavennus. Sitten tasoittava. Kiroilen. Huudan hiukan. Sitten taas erän lopussa Ruotsi menee johtoon. Kiroilen uudelleen.

Kolmas erä. Minuutit kuluvat. Suomi painostaa. Maaleja ei tule ja jokainen Ruotsin hyökkäys aiheuttaa pelkoa. Laitan äänet pois, sillä Mertarannan nopea, konekiväärin taajuudella tuleva tykitys, lisää ahdistusta. Menen keittiön oven rakoon, josta katson ottelua heijastuksella ikkunan kautta. Lankinen on poissa maalistaan. Milloin viimeksi Suomi olisi tasoittanut ilman maalivahtia. En saa päähäni yhtään tällaista kertaa. Kuulen huutoa yläkerrasta. Iloista sellaista. Peli on siellä noin minuutin edellä. Mörkö tekee maalin alakerrassakin. Kiroilen, mutta iloisella äänenpainolla. Maalia tarkastetaan videolta ja muistelen naisten MM-finaalia. Maali hyväksytään ja taistelu jatkuu.

Jatkoaika. Se on aina ihan eri peli. Kolme vastaan kolme. Liikettä päästä päähän. Tilanteita puolin ja toisin. Yläkerrassa huudetaan taas. Voiko olla totta?! Kyllä on. Manninen tekee maalin ja Suomi menee välieriin. Tuntuu hyvältä. Mahtavalta. Kylmät väreet. Päästän Mertarannan puhumaan. Minä <3 Jukka Jalonen. Minä <3 Leijonat.

P.S. Lähden lomamatkalle, jota seuraa melkein heti perään työmatka. Te kaikki rakkaat (noin kaksi) lukijaani: en välttämättä ehdi kommentoimaan seuraavien viikkojen tapahtumia. Voin kuitenkin luvata, että välierän katson tavalla tai toisella. Ja sen finaalinkin. Jos tulee tarvetta torille, menen paikalliselle aukiolle. Elämme hienoja aikoja.

puheenaiheet ajattelin-tanaan mieli uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *