Mä liikutun

Olin ulkomailla, kun Suomi voitti miesten jääkiekon maailmanmestaruuden. Suomi sekosi. Minäkin omalla tavallani. Samaan aikaan oli haikea ja vähän surullinenkin olo, kun en saanut olla oikeasti osana sitä hulabaloota ja karnevaalia. Puutteessa olen ahminut muuta materiaalia. Nettijuttuja ja videoita. Kappaleita ja haastatteluja. Huomaan olevani herkillä. Liikutusta ovat aiheuttaneet muun muassa seuraavat seikat:

• Vanha tuttu Ihanaa Leijonat Ihanaa. Haukuin Mertarantaa hiukan kisojen aikana. Läpät tuntuivat vanhoilta ja liiallinen one linereiden yrittäminen ärsytti. Mutta se Antsan särkyvä huutoääni. Nyt se yhtäkkiä resonoikin ja syvältä. Joskus puhutaan siitä, kuinka selostajan pitäisi olla puolueeton tilanteiden sanoittaja. Pyh sanon minä. Upeaa kun tapahtumia tulkataan meidän (oi tätä me-henkeä) suomalaisten silmin.
• Aasinsillalla sinivalkoisiin laseihin. Luin jonkun Suomen apuvalmentajan haastattelun, jossa hän sanoi, että tiesi toisen erän aikana, että Suomi tulisi voittamaan ottelun. Nostan hattuani, jos näin oli. Itse en uskonut kuin vasta ehkä viimeisten kymmenien sekuntien aikana, että voitto oikeasti osuisi kohdalle. Liikutun siitä, kuinka raivokkaasti olemme valmiina puolustamaan Suomen pelaajia ja kiekkojoukkueen kunniaa. Se yhteinen tuhahdus viheltämättä jätetystä jäähystä tai toisaalta ärtymys, kun pilli soi meille. Harvoin voidaan olla samaa mieltä mistään, mutta näissä jutuissa mielipiteet usein kohtaavat.
• Aito ilo. Katseet kohtaavat ja hymyillään. Torilla kaikki ovat kavereita. Kokonaisvaltainen, kollektiivinen hyvä olo. Pohjimmiltaan kyse on vain kiekkoa mailalla liikuttavista miehistä. Kuinka paljon he meille ovat antaneetkaan.
• Puolisot esiin. En pidä siitä, kun puolisoista maalataan uhrautujia tai pyhimyksiä. Veikkaan, että välillä voi ärsyttää, kun elämä on täysin toisen peliuran ja vaihtuvien seurojen varassa. Tippa tuli kuitenkin linssiin, kun luin kuinka kauniisti pelaajat puolisoistaan puhuivat. Ei vain niin, että ”mikään ei olisi ollut mahdollista ilman toista”. Vaan esimerkiksi nuoren Kevin Lankisen instakommentti, että ”olen onnekas kun saan olla hänen kanssaan”. Ihanaa kumppanin ylistystä. Enemmän tällaista.
• Yle urheilun juttu Jalosesta. Kuinka upeasti hänestä puhutaan. Valmentajakollegat ja pelaajat. Kuinka häntä arvostetaan ja miten hienoja metodeja hänellä on käytössään. Jukka haluaa tuntea pelaajat. Suomalaiset miehet, ne puhumattomat, kertovat Jukalle itselleen tärkeistä asioista. Jukka rakentaa joukkueensa luottamukselle. Täytyy uskaltaa epäonnistua ja mokata, jotta voi kehittyä, onnistua ja voittaa. Jos pelaa vain tappiota välttääkseen, ei voi oikeasti voittaa.

Vetäydyn nyt itkemään ja muistelemaan mestaruusjuhlia.