Mä vaan hiihdän

Pitkäselkäinen hahmo lykkii menemään. Viuhtova ääni on tasainen, kun sukset ja sauvat tekevät töitä symmetrisesti. Parta huurustuu ja räkä valuu pitkin leukaa. Puuskutus kuuluu kotisohvalle asti. Alamäessä mennään kyyryyn ja levätään. Nousuissa punnitaan ihmisen kunto ja ylimaallisuus. Hiihdossa on jotain jumalaista.

Hiihtourheilu on kuulunut suomalaisen penkkiurheilun aatelistoon niin kauan kuin muistan. Harva suomalainen on tietämätön Mietaan sadasosatappiosta Wassbergille Lake Placidissa, vaikka en esimerkiksi itse ollut silloin vielä olemassa. Muistamme Mika Myllylän olympia- ja MM-kullat sekä toisaalta uran jälkeisen romahduksen ja kuoleman. Melkein kaikki tietävät ne suohiihtokuvat. Marjo Matikainen (nyk. Matikainen-Kallström) ja havut ovat käsite. Samoin ne kipeät Lahden muistot ja se järkytys mitä silloin yhdessä koimme. Että ihan ne meidän rakkaat, omat hiihtäjät olivat tällaista juonitelleet. Ei pysty käsittämään.

Edellisinä talvina lumi on ollut etelässä harvinaisuus. Nyt kun sitä on tullut, hiihtoon ja hiihtäjiin on liittynyt kaikenlaista ajoittain raivokastakin keskustelua. Itse en ole hiihtoa harrastanut vuosiin enkä edes omista suksia. Ehkä olen lapsuudessani hiihtänyt oman kiintiöni täyteen. Kiintiö hiihdon katseluun on kuitenkin aina vajaa ja olen ikuisesti valmis seuraamaan ja nauttimaan siitä lisää.

Hiihdon MM-kisat alkoivat toissa päivänä. Ne siis pidetään ja kisataan kaikesta koronasta ja muiden lajien arvokisojen peruuntumisesta huolimatta. Suomella on aina mitalitoiveita ja -haaveita, mutta realistisia kandidaatteja ilmeisen vähän. Iivokaan ei ole enää ollut entisenlaisessa iskussa. Mielelläni erehdyn ja olen väärässä tämän suhteen. Toisaalta, hiihdon katselusta voi nauttia ilman suosikkimaahan (= Suomeen) liittyviä odotuksiakin. Siellä on nimittäin aina se yksi nousu, jossa punnitaan jyvät akanoista ja mitataan ihmisen kestävyyttä ja psyykettä äärimmäisessä paikassa. Siinä melkein kuulee mielessään Eye of the Tigerin/Finlandian/Metallisydämen tahdit, kun nousu alkaa. Toisista näkee heti, ettei lähde. Toisista taas aistii ruudun läpi jonkun eläimellisen vauhkon ja sen hetken, kun uusi vaihde lyödään silmään. Sen, että nyt ei luovuteta, vaikka maitohapoilla on menty jo puolen minuutin ajan. Niitä nousuja odotellessa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *