Miten ihmeessä olen päätynyt tähän tilanteeseen

Olen osallistumassa juoksutapahtumaan. Kyseessä ei ole mikään perinteinen lenkki, vaan tapahtuma, jossa on mukana hassuttelua ja irrottelua. Extremeä. Kun maksoin osallistumismaksun joskus talvella, kaikki tuntui kaukaiselta ja etäiseltä. Nyt kun juoksuun on aikaa kaksi päivää, en voi ymmärtää mitä ihmettä ajattelin suostuessani mukaan.

Alun perin idea oli tehdä jotain kivaa kavereiden kanssa. Päästää irti estoista ja tehdä jotain jännää. Hassutella. Pikkuhiljaa olen tullut toisiin ajatuksiin. Kavereiden kanssa on kiva tehdä jotain hauskaa ja uutta. Mutta ei näin. Minä en nimittäin ole hurjapää. Työn puolesta olen tullut liian tietoiseksi kaikenlaisista mahdollisuuksista satuttaa ja loukata itseään. Tiedostan, että omaan osittain huonon kehon hallinnan ja tasapainon. Lisäksi vasen nilkkani ja polveni ovat, jos eivät vielä niin tulevaisuudessa, nivelrikkoiset.

Maksu on kuitenkin maksettu ja irrottelu alkakoon. Pelon sekaisella jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Esteet voi ilmeisesti halutessaan kiertää, mutta se toki vie pohjan koko ilotteluun osallistumisesta. Yritän siis päästää irti estoista ja antaa mennä. Kerron myöhemmin, kuinka se onnistui.

P.S. Suomi kohtaa tänä iltana Tanskan miesten jääkiekon MM-kisoissa. Tanska on juuri sellainen ikävä ja ennakkoon hiukan heikompi vastus, jollaisten kanssa on vietetty paljon ahdistavia peliminuutteja menneisyydessä. Toivon todella, että tämä ottelu ratkeaisi Suomen eduksi jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.