Oppivuodet

Yleensä oman muutoksen huomaa vasta jälkikäteen. Miksi kuitenkaan turhaan odottaa. Nyt on hyvä hetki siinä missä myöhemminkin. Mitä kaikkea vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat opettivat minulle?

• Oman suosikin putoamisesta selviää. Ajattelin aiemmin, ettei kisoista voi nauttia, jos se niin sanottu oma maa on pudonnut. Näin ei kuitenkaan ole. Yllättävää kyllä, näissä tilanteissa löytyy myös aina uusi joukkue, jota kannattaa. Tunneside muodostuu helposti. Se ei vähennä alkuperäisen suosikin merkitystä, mutta mahdollistaa voimakkaiden kisomuistojen kokemisen tappioista huolimatta. Sanoisin, että kyseessä on eräänlainen selviytymisstrategia.
• Saksa ei aina voita. Tähän oli tottunut jo pitkään, että aina ne vääntävät voiton viimeistään lisäajalla. Ruotsi-ottelu jo melkein muutti suunnan, mutta ei sittenkään. Saksakin voi hävitä. Nolosti ja nysväämällä. Sekin on mahdollista.
• Pelin vuoksi kannattaa ahdistua. Tämä on tärkeä pointti. Opin sen pikkuveljeltäni. Toivon aina oman suosikkijoukkueen voittoa. Välillä voi olla pelin hienouden kannalta hyväksi, jos matsista tulee tiukka. Tämä voi olla joillekin itsestäänselvyys, mutta se ei ole ollut sitä minulle. Olen aina toivonut selvää voittoa ja montaa maalia jo alkuun, jotta homma olisi pulkassa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pelin jännityksen ja hienouden kannalta välillä voi kuitenkin olla hyvä, jos vääntö on tasaista ja tiukkaa loppuun saakka. Hermot ja mielenterveys saattavat kärsiä, mutta urheilu voittaa.
• Omaa suosikkijoukkuetta voi myös kritisoida. Neymar, I am talking to you. Kannatan aina ja ikuisesti Brasiliaa. Näissä kisoissa tuli kuitenkin raja vastaan filmaamisen ja kierimisen suhteen. Miksi ihmeessä hän pelaamisen sijaan tyytyi ennemmin esittämään kuollutta. En voi ymmärtää. Toki jos joku muu äityisi haukkumaan tai rienaamaan Neymaria, puolustaisin häntä. Hän on filmaaja, mutta rakas sellainen.
• Inhokki voi pelata hyvin. Inhokista voi myös pitää. Kerroin joskus aiemmin, kuinka en voi sietää Ranskaa. Kaikki juontaa juurensa vuoteen 1998. Finaalissa toivoin kyllä Kroatian voittoa. Ranska oli kuitenkin läpi turnauksen vakuuttava. Jos joskus voi ansaita voiton, niin se oli nyt.
• Omat ennustajanlahjani ovat rajalliset. En nyt ehkä ole ikinä ajatellutkaan olevani mikään täysi meedio. Jossain syvällä sisimmässäni olen kuitenkin uskonut mahtavaan kykyyni ennustaa ja veikata ottelutuloksia. Nyt ei kuitenkaan käynyt niin. Ystäväporukan kisaveikkauksessa jäin hännille. Ja ei, en veikannut kärkinelikkoon pelkästään omia suosikkeja. Tämä on kuitenkin juuri se lajin suola. Mitä vaan voi tapahtua.
• Yllättävistä asioista liikuttuminen. Naurava Brasilian Ronaldo avajaisissa. Rummuttava Ronaldinho päättäjäisissä. Itkevä James Rodríguez ja sydän juuriaan myöten pettynyt Edinson Cavani. Kroatian presidentti Kolinda Grabar-Kitarović sateen kastelemana halaamassa Luka Modrićia tappioon päättyneen finaalin jälkeen. Sydäntä särkee. Vesi kasautuu silmiin. Olen tunteiden kimppu eikä minua hävetä yhtään. On sitä tyhmempienkin asioiden vuoksi itketty.