Kansojen liiga

Olenko ainoa jonka mielestä UEFA Nations league kuulostaa Marvelin uudelta sarjakuvaelokuvalta. Kansojen liiga. Tänä syksynä. Vain parhaat selviävät. 

 

Perehdyin hiukan tuohon uuteen jalkapallon Euroopan mestaruuskisojen karsintajärjestelmään. Sekavalta näyttää. Nythän on niin, että Suomella on hyvät mahdollisuudet päästä ainakin jatkokierroksille tässä systeemissä. Näin on toki ollut aina ennenkin, mutta nyt erityisesti. Suomi pelaa sekä kotona että vieraissa Viroa, Kreikkaa ja Unkaria vastaan. Jos näiden pelien jälkeen päädytään lohkon ykköseksi, pelit jatkuvat ja unelma arvoturnauksesta säilyy. 

 

Huuhkajat kohtaavat ensimmäisissä kotipeleissä lauantaina Unkarin ja tiistaina Viron. FIFA-rankingissa sekä Unkari että Kreikka ovat Suomea korkeammalla. Virolla on hiukan Suomea alhaisempi sijoitus. Näillä ennakkospekulaatioilla ei ole mitään väliä, vaan pelit ratkaisevat.

 

Minä niin toivoisin hyvää taistelua ja aktiivista peli-ilmettä. Teräviä vastaiskuja ja tarkkaa viimeistelyä. Ennen kaikkea toivon kuitenkin voittoja. Huuhkajafanin pahin painajainen on se, että karsinnat on pelattu kahdessa ekassa pelissä. Rive, Pukki, Lukas ja kaikki muut, joiden nimiä en edes tiedä: älkää antako sen tapahtua. Antakaa meille toivoa vaikka sitten edes viimeisiin peleihin saakka. Yllättäkää meidät. Positiivisesti. 

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Suomi–Ruotsi-maaottelu

Oma vaarini toivoi aina minusta yleisurheilijaa. Samoja ajatuksia hän elätteli myös pikkusiskon ja -veljen kohdalla. Toive ei toteutunut. Onneksi meillä on saman sukuhaaran serkku, jolla on vielä hyvät mahdollisuudet yltää pitkälle. Toiset nyt vaan ovat atleettisempia kuin toiset.

Ruotsi-ottelussa on jotain ihanaa historian havinaa. Omassa lapsuudessa isälläni oli aina tapana käydä seuraamassa juuri tätä yleisurheilukamppailua paikan päällä. Me jännitimme kotona paitsi tuloksia, niin myös sitä, että näkyykö iskää telkkarissa. Ei näkynyt.

Ennakkoasetelmien perusteella tässä kamppailussa ei tällä kertaa ole pahemmin jännitettävää. Suomi on niin paljon Ruotsia huonompi, että ennustusten mukaan häviö tulee sekä miehissä että naisissa. Tässä tilanteessa en kuitenkaan luottaisi arvioihin liian tiukasti. Arvokisoissa monen urheilijan kohdalle osuu usein se kauden tai pahimmassa tapauksessa uran huonoin päivä. Jostain syystä Ruotsi-ottelu kuitenkin sytyttää eri tavalla. Paineita ei siinä mielessä ole, että Suomella ei ole kuin voitettavaa. Ärsyttävät, rakkaat ruotsalaiset vastustajat taas aiheuttavat sen, että jokaiseen suoritukseen tulee ylimääräinen lisätsemppi mukaan.

Nyt on vielä kerran tähän syksyyn mahdollisuus nähdä ne mehukkaimmat lajit: 800m, 1500m, 3000m sekä seiväs. Sinikeltaiset ja sinivalkoiset urheilutopit ja minisortsit pimenevässä ja koleassa Tampereen illassa. Jos liikkuisin kadulla samanlaisissa pikkukuteissa, joku epäilisi mielenterveyttäni. Yleisurheilukentällä se on kuitenkin ihan hyväksyttävä ja jopa toivottava varustus. Nautitaan tästä vielä kerran.

Muoti Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta Päivän tyyli