Cristiano Ronaldo eli tuttavallisemmin Krisu tai Ronis. Geelitukka. Näyttelijä. Sukeltaja. Monen mielestä ärsyttävä. Ajoittain myös minun mielestäni. Ihminen, joka ei yhtään häpeile sitä, että on hyvä. Suomalaiselle mielenlaadulle mahdoton yhtälö. Pelaaja, joka on voitonkin hetkellä tyytymätön, jos oma peli on mennyt huonosti. Pakko silti sanoa, että jalkapalloilijana hän on aika uskomaton. Joskus muistan veljeni kanssa kinastelleeni siitä, kumpi on parempi: Ronaldo vai Messi. Omasta mielestä ei kumpikaan. Pikkuveli muistutti, että Ronaldo on menestynyt myös Valioliigassa. Liigassa, jossa ei pelkästään sukelluksilla pärjää. Liigassa, jossa rapataan ja kovaa. 

Se taso, millä Ronaldo edelleen pelaa on uskomaton. Vuodesta toiseen. Välillä on ollut hiukan kuivempia kausia ja silloin moni jo mietti, onko aika ohi. Ei ole ohi ei. Eilinen kahden maalin ilta ja saksarimaali Juvea vastaan sen todisti viimeistään. Jouduin oikein tarkistamaan, että kuinka vanha hän on (33). Ei vanha ollenkaan.

Jonkinlainen henkinen kulminaatiopiste oli varmaan parin vuoden takainen jalkapallon em-lopputurnaus. Ronaldo oli Portugalin osin vähämaalisen ja nihkeästi pelanneen joukkueen kuningas. Finaalissa koitti suuri pettymys ja järkytys, kun peli jäi heti alkuun kesken loukkaantumisen vuoksi. Itse olin siinä kohtaa varma, että Portugalin tappio oli sinetöity. Voin vain kuvitella, millaiset ristiriitaiset tunnelmat Ronaldolla oli pelin jälkeen. Upeaa että voitto tuli, mutta miten ihmeessä se onnistui ilman suurta Ronaldoa itseään. Kuka voisi myöskään unohtaa sitä kuuluisaa yöperhosta, joka asettui tyytyväisenä itkuisen Ronaldon otsalla. Vaikka sitä ei haluaisi myöntää, niin onhan tuo Krisu nyt ihan maaginen tyyppi.