Moottoriurheilusta nimittäin. Aina ei ole ollut näin. Muistan, kun Mika Häkkinen voitti ensimmäisen F1-mestaruutensa. Oli sunnuntai ja aamulla heräsin vielä isän kotipaikkakunnalta Kangaslammilta. Kyseessä oli Japanin GP ja kisa tuli Suomessa aikaisin aamulla. En muista oliko olo kuinka huikea, mutta tuntui se silti hienolta. Päivällä ajeltiin maalta kotiin. Matkalla näin Kouvolan paikkeilla junan ikkunasta jonkun parvekkeella Suomen lipun sekä ruutulipun. Hurmosta oli ilmassa. Täysin asiaan liittymättömästi illalla lähdin luokkakavereiden kanssa risteilylle ja join itseni humalaan ensimmäistä kertaa ikinä. Sekin tuntui hienolta.
Häkkisen aikana kisoja tuli katsottua, koska ne näkyivät ihan tavallisilta kanavilta. Vaikeudet alkoivat, kun F1-kisojen seuraamisesta tehtiin haasteellista. Tästä syytän maksutelevisioita. En missään nimessä olisi valmis maksamaan formuloiden seuraamisesta. Siitä syystä kyseinen laji on ollut elämästäni pimennossa jo pitkään. Räikkösen F1-mestaruuden ratkaisuhetken kuuntelin radiosta. Ihan oikeasti.
Paljon on puhuttu myös siitä, onko moottoriurheilu oikeaa urheilua. En ota kantaa siihen. Sen tahdon kuitenkin sanoa uuden F1-kauden kynnyksellä, että Kimi on jollain tavalla muuttunut tosi symppikseksi vuosien aikana. Alkuun hän vain ärsytti. Tuli vaikutelma kiukuttelevasta ja hiljaisesti kimittävästä Suomi-miehestä, joka vetää perseet olalle heti kun on vapaa aikaa. En tiedä onko tämä perusasia muuttunut mihinkään, mutta jotenkin Kimi vaikuttaa nykyään rennolta. Ihmiseltä, joka osaa ottaa itsensä huumorilla. Kimin insta alkaa olla jo klassikko-ainesta. Ja toisaalta, ihan sama. En usko, että tulen seuraamaan yhtään kisaa tämän kauden aikana. Olisi se silti kivaa, jos suomalainen voittaisi.
