Samaan aikaan, kun Suomi tahkoaa Ruotsia vastaan jalkapallokentällä ja Saksaa vastaan kaukalossa, minä valmistaudun henkisesti Mestareiden liigan finaaliin. Manchester City kohtaa Chelsean. Ennakkoasetelma on selvä. City on vahva suosikki ja sen suurin vihollinen on City itse. Paineet, odotukset, se kaikki mitä Mestareiden liigan voitto seuralle merkitsisi. City ei ole koskaan voittanut nykyisen mallista Mestareiden liigaa ja sitä on pidetty jonkinlaisena peikkona joukkueelle. Suurimmat paukut on kauden aikana useimmiten laitettu Valioliigaan, joten ajoittain suoritukset Mestarien liigassa eivät ole vastanneet panostusta kotimaan kamaralla.

Nyt vastassa on Chelsea ja vain taivas on rajana Citylle. Chelsea voi toki olla Citylle vaikea vastus. Voittihan se on manchesteriläiset vastikään maaliskuussa. Toisaalta olisi kuitenkin helppo ajatella, että kun panokset ovat tapissa, City suorittaa. Itse näen monenlaisia (kauhu)skenaarioita illan finaalia ajatellen. Pahimmassa tapauksessa ottelu on ns. ohi jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Foden, Mahrez, De Bruyne ja kumppanit  tahkoavat maaleja. Toinen vaihtoehto on nihkeä 89 minuuttia kestävä vääntö, jonka jälkeen City tekee maalin. Itse toivon tasaista ottelua, jossa tehdään paljon maaleja ja joka päättyy Chelsean voittoon.

Haluan vielä erikseen mainita kuinka upeaa on, että finaalissa pelaa kaksi brittiläistä joukkuetta. Muistatteko vielä joitakin vuosia sitten, kun Mestarien liigaa hallitsivat espanjalaiset joukkueet. La Liga joukkueet olivat useimmiten ne vaarallisimmat vastustajat ja monesti ne olivat finaalissa  vastakkain. Finaalia ei vain ollut ilman Real Madridia. Nyt ovat ajat toiset. Toivon, että tämä brittifudiksen valtakausi kestää niin kauan, että myös maajoukkue pääsee nauttimaan siitä turnausvoittojen muodossa. God save the Queen (and Premier League football).