Lily

Elämäni arvokisat

ainokaisanen

Sunnuntai-illan pettymys

Olin valmistautunut henkisesti ja fyysisesti. Tiedossa piti olla Valioliigan kärkikamppailu Liverpool vastaan Manchester City. Hallitseva mestari vastaan sarjan kuumimmassa kunnossa oleva seura. Ennakkoon puhuttiin vähämaalisesta kamppailusta, jossa pienet erot ratkaisevat. Odotukset olivat korkealla. Sisäinen pikku Poolin kannattajani lähetti hennon toiveen sinne jonnekin, jossa niitä toteutetaan. Anna Liverpoolin onnistua ja anna sen taistella. Ei ainakaan rökäletappiota. Kiitos jo etukäteen.

Ensimmäinen puoliaika oli lupaava. City sai rankkarin, mutta (oman FPL-joukkueeni) İlkay Gündoğan epäonnistui. Tavallaan ikävää, mutta salaa olin myös tyytyväinen. Pooli edelleen mukana taistelussa. Sitten tuli toinen puoliaika,  flipperitilanne Liverpoolin maalilla ja Gündoğan onnistui. Hetken ärsytti, vaikka pisteitä tulikin. Oliko tämä nyt tässä. Murtuvatko Punaiset?

Salah kaadetaan Cityn puolustusalueella rankun arvoisesti. Kuvakulma laukaisutilanteesta on kummallinen: saamme seurata Salahia selän takaa laukaisemassa. Juuri ennen potkua mielessä pyörii kaikenlaista. Entäs jos se epäonnistuu. Anfieldillä on menty jo useampi kotimatsi ilman maalia. Jos maalia ei tule tässä pelissä, niin se on jo jonkinlainen ennätys. Onneksi tätä ei tarvitse pohtia kauaa, sillä potku menee maaliin. Toinen kuvakulma näyttää Jordan Hendersonin rynnistyksen kohti maalia Salahin laukaisun lähtiessä. Syöksy kohti torjuntapalloa vaihtuu tuuletukseen ja minä saan kylmät väreet. Mitä kaikkea pelaaja on valmis laittamaan peliin (Peli, get it?!) maalin ja joukkueensa vuoksi. Vielä ollaan mukana.

Sitten tapahtuu jotakin. Alisson Becker tyrii. Kaksi kertaa. Syöttää pallon suoraan vastustajalle, joka rankaisee sillä pahimmalla tavalla. Tulee maali. Tulee toinen. City on yhtäkkiä 1-3 johdossa. Sekään ei riitä vaan peli päättyy 1-4 Cityn voittoon. Alissonin ilme on epäuskoinen. Ehkä myös pelokas. Pallo alkaa pakosti polttelemaan jaloissa, kun sitä ei onnistukaan toimittamaan joukkuetovereilleen. Aistivatko pelikaverit saman ja yrittävät estää pallon menemistä maalivahdille asti? Maalivahti on harvoin ainoa sankari, mutta antisankariksi pääsee juuri tällaisilla tempuilla. Selostaja pohtii Alissonin kohtaloa koko seurassa. Studiossa Pasi on surullinen siitä miten ottelu ratkesi. Pasi: I feel you.

Nolottaa tunnustaa, että mietin samalla yhtä varhaislapsuuden muistoa. Oli luokkien välinen sählyturnaus (ei salibandy vaan rehellinen sähly) ja minä olin mukana. Oli vain yksi mutta ja se oli se, että en saanut palloa haltuun. Kun se tuli kohti, oli kuin käteni eivät olisi omani. Ne eivät totelleet. En saanut sählypalloa mailaan vaan se lipui aina ohi. Muistan kuinka yleisö mylvi ja huusi jotakin pilkkanimityksiä. Paikalla saattoi olla vain 10 ala-asteikäistä lasta, mutta minulle se tuntui maailman suurimmalta epäonnistumiselta. Mokaamisen jälkeen oli melkein mahdotonta koota itseään. Tuntui, ettei enää osaakaan yhtään mitään, vaikka vastikään liikuntatunnilla kaikki oli sujunut hyvin.

Alisson Becker sai minut muistelemaan yhtä lapsuuteni nöyryyttävintä muistoa. Olen päässyt siitä jo yli, ei hätää, mutta luulen (harhaisesti) ymmärtäväni jotakin miljoonia ansaitsevan maalivahdin ajatuksista epäonnistumisen hetkellä. Itsesyytökset ja häpeä siitä, että pettää omat joukkuekaverit, on suuri. Kun on tottunut onnistumaan ja menestymään, epäonnistumisen hetkellä putoaa korkealta. Oma sählyurani oli lyhyt ja surkea eikä sitä kannata verrata Alissonin upeisiin saavutuksiin. Tuntuu kuitenkin julmalta ajatella, että Beckerin paikka Liverpoolin ykkösmaalivahtina saattaa olla uhattuna tämän yhden ottelun vuoksi. Kaikki muistavat varmasti surullisen kuuluisan Loris Kariuksen ja Mestarien liigan finaalin vuonna 2018 (toim. huom. Muistelin silloinkin mm. omia sählytoilailujani #lapsuudentrauma). Saa nähdä miten Liverpoolin ja Alissonin käy. Ainakaan nyt ei mene hyvin.

Avainsanat:
Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta
ainokaisanen

Monta tapaa epäonnistua

Long time no FPL-postaus. Tai no, pitkä aika on suhteellinen käsite. Joka tapauksessa haluan nyt avautua maailmalle (tai noin kahdelle lukijalle) siitä miten paljon Fantasia jalkapallon pelaaminen voi riivata ihmisen mieltä ja kuinka monilla eri tavoilla voi epäonnistua valinnoissaan.

  1. Penkkipisteet. Ideaalitilanteessa kentällä olevat pelaajat tekevät pisteitä ja penkillä olevat eivät. Hyvä kuitenkin olisi, että penkillä olisi vakituisesti pelaavaa reserviä koronakaranteeneja ja loukkaantumisia varten. Tavoitteena on siis aina saada jonkinmoiset pisteet täydestä kentällisestä, vaikka joku aloittavassa kokoonpanossa ei pelaisikaan. Olen onnistunut viemään tämän taiteen toiseen äärilaitaan. Nykyään ennen kierrosta suurin ahdistus on siitä, tekevätkö penkillä olevat pelaajat enemmän pisteitä kuin kentällä olevat. Kun näin käy, ärsytyksen ja syvän ketutuksen määrä on sanoin kuvaamaton. ”Aina on seuraava kierros”hoen itselleni samalla, kun kiroan pelaajani alimpaan helvettiin. Tämän jälkeen aloitan luonnollisesti seuraavan peliviikon suunnittelun.
  2. Kapteenivalinta. On hyvä kerrata mitä kapteenilla FPL:ssä tarkoitetaan. Kapteeni saa kierroksella tuplapisteet. Varakapteeni on sitä varten, jos varsinainen kapteeni ei syystä tai toisesta pelaa. Kapteenilla voi siis pelastaa kierroksen tai viedä pisteet ihanaan maksimiiin. Nooh. Kahden viime kierroksen yhteismäärä kapteeniltani (huom! Ollut eri kummallakin kierroksella) on kahdeksan. 8. Kahdeksan. Nämä pisteet eivät ole pelastaneet kierrostani tai saaneet minua huutamaan kyseisen pelaajan nimeä ainakaan rakkauden täyteisellä äänellä. Kävi päinvastoin. To be continued kohdassa 3.
  3. Tyhmät valinnat. Penkitin edellisen viikon kapteenini, koska hän tuotti minulle yhteensä ihanat kaksi (2!!) pistettä. Tiedätte ehkä jo valmiiksi, kuinka sitten kävi. Kyseinen pelaaja sai ennätyspisteet seuraavalla kierroksella ja minä jäin niitä ilman. Koska hän oli penkillä. MIKSI????!!!
  4. Pitkäjänteiset suunnitelmat. Innokkaimmat Valioliigaihmiset tietänevät ehkä, että pari kierrosta sitten oli yhtä hurlumheitä. Oli taukoviikkoa, jolloin pelasi vain kourallinen joukkueita ja oli tuplaviikkoa, jolloin useammalla seuralla oli kaksi peliä kierrosta kohden. Näillä kierroksilla on mahdollisuus ansaita ennätyspisteitä, kunhan tekee suunnitelmat hyvissä ajoin etukäteen ja minähän tein. Haalin joukkueeseeni tuplaviikon pelaajia ja käytin ennen sitä Free Hit-edun, jossa joukkueen sai vaihdettua täysin, mutta vain yhden kierroksen ajaksi. Luulisi, että tällaisella suunnittelulla tulisi pisteitä. No ei kuule tule. Tulee koronaa, pelaajien kierrätystä, ennakkoon vahvojen pelaajien vajoamista tavallisiksi kuolevaiseksi ja kaikkea mahdollista. Lopputulema oli keskiarvoiset pisteet, jotka olisi voinut saada kasaan ihan tavallisella kierroksella. Nolottaa ja ärsyttää.

Loppuun haluan paljastaa vielä, että olen ainakin kolme kertaa haaveillut kirjoittavani postauksen otsikolla ”Kiitos (insert player name) Valioliigakierros X”. Tämä haave on kytenyt naiivissa päässäni aina ennen kierroksen alkua päähäni tulevassa huumassa, jolloin olen sen pienen hetken ajan uskonut, että nyt viimein tärppää. Sitten tulee ensimmäinen peli ja usein jo sen aikana (jos siellä pelaa ”omia” pelaajia, MINUN omiani!) tietää meneekö kierros pershiilleen vai ei. Usein se menee.

Onneksi tälle ei voi kuin nauraa. Itkeäkään en nimittäin jaksa. Kaiken kaikkiaan Fantasia Valioliigan pelaaminen on kuitenkin valituksesta huolimatta antoisaa. Rakastan uppoutua peleihin ja pelaajien tilastoihin. Ennakointi on raskasta, mutta onneksi sitä varten on sivustoja, joissa viisaammat tekevät työn. Vaikka siis valitan, en  halua lopettaa. Pelien lisäksi minut saa jatkamaan se ikuinen haave ennätyspisteistä ja siitä kierroksesta, kun kaikki menee kohdalleen. Jokainen pelaaja saa kaksinumeroiset pisteet ja minä nauran ja huudan epäuskosta sekä ilosta. Sekin päivä koittaa vielä. Ehkä.

Avainsanat:
Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään