Suomi hävisi eilen Kansojen liigan viimeisessä pelissä Walesille 3-1. Ottelu alkoi omalta ja joukkueen osalta tuskaisesti. Minua jännitti ja niin näytti jännittävän Huuhkajiakin. Daniel O’Shaughnessyllä pallo poltti jalassa, Wales esti hyvin Suomen pelin aloituksen Joona Toivion kautta ja jonkinlainen ahdistus tuntui hiipivän puseroon. Vaikka itse olin paiseessa, olisi tehnyt mieli huutaa kentälle, että ”hei, ei teillä ole mitään hätää. Tämä peli on vielä kesken.”

No sitten tapahtui. Jere Uronen otti punaisen kortin tilanteessa, jossa sen olisi voinut olla ottamatta. Sanotaan näin, että pelin (ja kaikkien) kannalta edullisinta olisi ollut antaa Harry Wilsonin tehdä maali, kuin rikkoa punaisen arvoisesti. Maalia ei välttämättä edes olisi tullut, koska Hradecky ja Arajuurikin olivat vielä tilanteessa mukana. Jossitella on ihan turha ainakin kotikatsomossa, mutta kyllä se siinä tilanteessa ”hiukan” kyrsi. Toki varmasti vähemmän, kuin Jere Urosta itseään. Jere: jos luet tätä, niin ei se mitään. Virheitä sattuu.

Wales teki maalin noin puolen tunnin kohdalla jas seuraavan heti toisen jakson alussa. Tässä kohtaa moni varmaan lähti nukkumaan. Minä en vaikka nukutti. Ajattelin, että tämä on kestettävä. Niin hyvinä hetkinä kuin huonoinakin. Ylä- ja alamäessä. Mitä näitä nyt on. Kun tunti oli pelattu, Puksu (onko joku joka ei kutsu Teemu Pukkia Puksuksi?) teki maalin. Kaikenlaiset ajatukset tulivat mieleen. Josko tästä noustaan. Tekeekö Suomi Ruotsit. Kaikki on vielä mahdollista. 84 minuutin kohdalla toivo kaikkosi, kun Wales lisäsi johtoaan 3-1. Jos minulla olisi ollut pelihousut, olisin repinyt ne. Ärsyttävää. Miksi meille käy näin. Tuntui pahalta nähdä Lukas  Hradecky niin pettyneenä haastattelussa eikä Markkuakaan enää hymyilyttänyt. Ville, Miguli ja Pasikin olivat vakavina.

Itselleni tärkein huomio tuli tässä: tämä oli vain yksi tappio. Suomi säilytti paikkansa B-liigassa ja osoitti selkeästi kuuluvansa sinne. Kaikki joukkueet häviävät joskus (vrt. Brasilia-Saksa 1-7 tai juuri korvanappiin tullut tulos Espanja-Saksa 6-0). Tämä ei aloita vuosien tappiokierrettä tai ole maailmanloppu. Tämä oli yksi peli, jossa ei ollut elämää suurempaa panosta (huom! sellaisiakin pelejä siis on). Suomi pelaa edelleen ensi kesän EM-kisoissa ja on joukkue, jolla potentiaalia kehittyä vaikka ja mihin. Huuhkajat tietävät tämän itse. Myös minun tulee pitää tämä mielessäni.

p.s. Olen onnellinen, ettei kukaan lue näitä jorinoita niiden informatiivisen arvon vuoksi. Kirjoitin juuri edellisessä postauksessa, kuinka Kansojen liiga ei liity millään tavalla MM-kisoihin. Turn out, I was wrong. Mutta ei ole ensimmäinen kerta eikä viimeinen. Sori siitä.