Kävin noin viikko sitten piiiitkän tauon jälkeen salilla. Minut houkutteli sinne ystäväni, joka on käynyt siellä säännöllisesti jo useamman kuukauden ajan. Tajusin, että elämme eri maailmoissa. Minä turvallisessa, mökkihöperössä ympäristössä, jossa voin tehdä etätöitä ja olla vailla vieraita ihmiskontakteja viikko- ja kuukausitolkulla. Hän taas käy joka päivä julkisilla töissä ja tapaa työkseen ihmisiä. Hänelle salille meno oli normaalia. Minulle taas ei.

Jo eteisessä mieleen hiipi ahdistus. Näin paljon ihmisiä. Selkeästi ruuhka-aika. Hikoilua, huohotusta, ei turvavälejä. Luontainen reaktioni oli paeta. Mutta en voinut tehdä niin, sillä olimme menneet sinne yhdessä suunnitelman kanssa. Oli pakko kestää. Pienen pienessä pukuhuoneessa yritin vältellä lähikontakteja. Eihän se onnistunut. Siinä ollaan kaikki samassa tilassa vaatteita vaihtaen ja käsillä kaapin oviin koskien. Kuinka monet hikiset ja nihkeät kädet niitä ovatkaan aiemmin koskeneet. Kuinka monta hiukkasta (?!) oviin on pinttynyt. Yritän ajatella jotain muuta ja keskittyä ystävääni. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Lämmittelylaitteiden luona joka toinen laite oli jätetty käyttöön. Hmm. Jos kunnolla huohottaa, niin näennäisestä turvavälistä ei ole kyllä mitään hyötyä. Ilmanvaihto kuitenkin viimeistään takaa sen, että pöpöt tarttuvat. Parempi siis vain hiljentää pelonsekaiset ajatukseni ja jolkotella menemään. Maastavetojen aikana pidän salihanskoja käsissä. Parempi ote nääs. Ja ei suoraa ihokontaktia. Ainakaan ihan kokonaan. Ihan kuin niillä jotenkin voisi suojautua. Sormet ovat silti paljaina ja koskevat tangon pintaa. Tangon, jota niin monet minua ennen ovat koskettaneet. Kuinka monet ovat sen putsanneet. En edes halua ajatella. Kierre katkeaa minuun, koska minä desinfioin ja putsaan. Kunnolla.

Älä koske kasvoihin. Älä yski tai niistä. Kierrä muut ihmiset kaukaa. Kaikkeni yritän, mutta eihän siitä mitään tule. Viimeistään lopun keskivartalosarjaa tehdessä se valkenee minulle. Näitä mattoja ei ole pesty hetkeen. Ei välttämättä kukaan. Koskaan. Yritän laskea toistoja ja unohtaa. Hauskaakin on ja seura on hyvää. Tiedostan kuitenkin sen, että sali ei ole minua varten. Ei nyt. Lihakseni saattavat olla normaalia surkastuneemmat, mutta ainakaan en menetä yöuniani tai tarkkaile jatkuvasti mahdollisia olemattomia kurkkukipuoireita. Salipirkkoilu saa odottaa hetken. Minä pysyn kotona.