Pelkoa ja inhoa kuntosalilla

Kävin noin viikko sitten piiiitkän tauon jälkeen salilla. Minut houkutteli sinne ystäväni, joka on käynyt siellä säännöllisesti jo useamman kuukauden ajan. Tajusin, että elämme eri maailmoissa. Minä turvallisessa, mökkihöperössä ympäristössä, jossa voin tehdä etätöitä ja olla vailla vieraita ihmiskontakteja viikko- ja kuukausitolkulla. Hän taas käy joka päivä julkisilla töissä ja tapaa työkseen ihmisiä. Hänelle salille meno oli normaalia. Minulle taas ei.

Jo eteisessä mieleen hiipi ahdistus. Näin paljon ihmisiä. Selkeästi ruuhka-aika. Hikoilua, huohotusta, ei turvavälejä. Luontainen reaktioni oli paeta. Mutta en voinut tehdä niin, sillä olimme menneet sinne yhdessä suunnitelman kanssa. Oli pakko kestää. Pienen pienessä pukuhuoneessa yritin vältellä lähikontakteja. Eihän se onnistunut. Siinä ollaan kaikki samassa tilassa vaatteita vaihtaen ja käsillä kaapin oviin koskien. Kuinka monet hikiset ja nihkeät kädet niitä ovatkaan aiemmin koskeneet. Kuinka monta hiukkasta (?!) oviin on pinttynyt. Yritän ajatella jotain muuta ja keskittyä ystävääni. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Lämmittelylaitteiden luona joka toinen laite oli jätetty käyttöön. Hmm. Jos kunnolla huohottaa, niin näennäisestä turvavälistä ei ole kyllä mitään hyötyä. Ilmanvaihto kuitenkin viimeistään takaa sen, että pöpöt tarttuvat. Parempi siis vain hiljentää pelonsekaiset ajatukseni ja jolkotella menemään. Maastavetojen aikana pidän salihanskoja käsissä. Parempi ote nääs. Ja ei suoraa ihokontaktia. Ainakaan ihan kokonaan. Ihan kuin niillä jotenkin voisi suojautua. Sormet ovat silti paljaina ja koskevat tangon pintaa. Tangon, jota niin monet minua ennen ovat koskettaneet. Kuinka monet ovat sen putsanneet. En edes halua ajatella. Kierre katkeaa minuun, koska minä desinfioin ja putsaan. Kunnolla.

Älä koske kasvoihin. Älä yski tai niistä. Kierrä muut ihmiset kaukaa. Kaikkeni yritän, mutta eihän siitä mitään tule. Viimeistään lopun keskivartalosarjaa tehdessä se valkenee minulle. Näitä mattoja ei ole pesty hetkeen. Ei välttämättä kukaan. Koskaan. Yritän laskea toistoja ja unohtaa. Hauskaakin on ja seura on hyvää. Tiedostan kuitenkin sen, että sali ei ole minua varten. Ei nyt. Lihakseni saattavat olla normaalia surkastuneemmat, mutta ainakaan en menetä yöuniani tai tarkkaile jatkuvasti mahdollisia olemattomia kurkkukipuoireita. Salipirkkoilu saa odottaa hetken. Minä pysyn kotona.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

Ennen oli paremmin

Minusta on tullut nostalgisoia. Kyseessä ei ole oikea sana, mutta antakaa kun selitän lisää. Nostalgisointi (se on ihan oikeaa suomea) on kaipuuta ja kaihoa vanhaan, menneen ihannointia. Ja kuvastaa minua juuri nyt hyvin.

Koin viime keväänä tuskaa, kun Yleisradion valehtelematta maailman hauskin ohjelma, Villi kortti, lopetettiin. Nyt se on tehnyt paluun MTV:n puolella nimellä Penkinlämmittäjät. Panelistitkin ovat melkein samat. MELKEIN. Paneelin isäntänä toimii Ile Uusivuori. Riku Riihilahtea ei ole eikä tule, sillä Rikulla on (oletettavasti) jonkinlainen elinikäinen sopimus Ylelle. Penkinlämmittäjät on hauska ohjelma, sitä ei käy kieltäminen. Panelistit ovat pääosin samoja kuin Villissä kortissakin, joten se ei vain voi olla huono. Mutta Ile. En tiedä mikä siinä minua hiertää. Ehkä se, etteihän ole Riku.

Mestarien liigan ottelut ja studiolähetykset ovat myös pyörähtäneet käyntiin. Jalkapalloa saisi katsoa melkein joka ilta, kun Mestarien liigan jälkeisenä päivänä tulee vielä Eurooppa-liigaa. Tästä päästään aasinsillan avulla studiolähetyksiin ja niiden isäntään. Edelliseltä vuodelta tuttu Ile Uusivuori (taas oli Ilkka pahanteossa) on nimittäin nyt vaihtunut Petri Pasaseen. Sydäntä ihan lämmittää. Mukavaa ja asiantuntevaa jutustelua, jossa jokainen osanottaja on ansainnut kannuksensa. Toki kaipaan edelleen Yleisradion aikaista Ville Klingaa, mutta hänen omistusoikeutensa taitavat olla tällä hetkellä Viaplayn päässä, joten tähän on tyydyttävä.

Kaiken kaikkiaan tämän sekavan selityksen tuloksena sanon seuraavaa: en pidä muutoksista. Urheilun osalta minun on vaikea hyväksyä ketä tahansa rennon studioisännän tai -emännän rooliin. Kuka tahansa ei voi puhua rentoja Mika Väyrysen tai vitsailla Jarkko Ruudun kanssa. Kannukset täytyy ansaita. Tunnen jotain sairasta mustasukkaisuutta, kun joku ”vieras” kutsuu minulle tuttuja studioasiantuntijoita lempinimellä. ”Mikä Peetu se sulle on!” Ile on ihan hyvä Masked Singerin lavalla, mutta hän saisi pysyä poissa urheilun puolelta. En usko, että kukaan järkevä kanavapäällikkö kuuntelee minun mielipiteitäni asian tiimoilta, mutta tulipahan tämä silti sanottua. Grr. Älköön kukaan tuntematon astuko urheiluväen reviirille.

ps. Tietääkö kukaan, mitä Rikulle kuuluu?

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta