Mitä tapahtuu, kun viisi esikeski-ikäistä naista lähtee metsäretkelle? No minäpä kerron. Valmistelut alkoivat jo parisen kuukautta sitten. Vuokra-asumus ei saanut olla mikä tahansa rötiskö vaan etsinnässä oli kaikilla mukavuuksilla varustettu luksusmökki. Etäisyys oli tärkeää. Ei liian kaukana, ei liian lähellä. Liian pitkä ajomatka on raskas, liian lähellä kotia on liian lähellä arkea ja velvollisuuksia. Lisäksi lokaation piti tarjota jokin kansallispuisto tai muu luontoelämys kohtuullisen matkan päässä.

Kalliiden vaelluskenkien, kuoritakkien ja reppujen hamstraus oli myös osa tätä reissua. Toki uskottelin itselleni, että 200 euron takki on ”elinikäinen sijoitus”, eikä se ole valetta. Takkia tarvitsee aina ja Goretex on laadukasta. Tasapainotin yhtälöä ottamalla reissuun vuonna 2007 kuolleen mummoni vanhat vaelluskengät. Tuli hyvä olo, kun mummon kengät pääsivät ulkoilemaan pitkän tauon jälkeen.

Olin yllättynyt kuinka pienellä säädöllä pystyimme aamulla poistumaan mökistä. Ei tuunaamista tai viivyttelyä, vaan päämäärätietoista etenemistä kohti vaellusreitin alkua. Sanan vaellusreitti voisi toki kirjoittaa myös lainausmerkein, koska matka oli yhteensä noin 11 kilometriä. Tai no GPS:n mukaan 15 km, jos mukaan otetaan kaikki harha-askeleet. Oma kohokohtani osui reitin puoliväliin, kun lähdimme kävelemään väärään suuntaan (gulps!). Tämä olisi voinut eskaloitua kohtalokkaasti eksymiseen tai kilometrien mittaiseen ylimääräiseen kävelyyn. Näin ei onneksi käynyt. Pystyin nopealla toiminnallani ohjaamaan porukkamme oikealle reitille ja samalla lunastamaan paikkani myös ensi vuoden reissulle.

Itse kävely oli huumaannuttavan ihanaa. Aina välillä sitä unohtaa miltä metsä tuntuu ja tuoksuu. Se raikkaus, ne värit. Polkujen pehmeys ja hiljaisuus. Harmonian rikkoivat ainoastaan välissä pidetyt sometustauot eli hetket, jolloin otimme luonnollisen näköisiä, mutta poseerattuja kuvia itsestämme luonnossa. Pic r it didn´t happen. Onneksi emme olleet yksin. Reitin puoliväli osui upealle näköalapaikalle. Tuntui, että lähes jokainen yritti ottaa kyseisellä paikalla samanlaista illuusiokuvaa. Kuvaa, jossa näyttää siltä kuin katsoisi ruskaista kansallismaisemaa täysin yksin. Vain minä ja luonto. Ja monta kymmentä muuta.

Vaelluksen jälkeen oli palautuksen vuoro. Se tapahtui paljussa. Viiden tunnin ajan. Näytin kuin rusinalta tämän kaiken jälkeen. Oli oli euforinen ja levännyt, mutta samalla väsynyt ja voipunut. Retkeä kutsuttiin puolittain humoristisesti hyvinvointiviikonlopuksi. Hyvinvointi on hyvin suhteellista. Osalla porukasta vointi oli jopa hiukan paha sunnuntaiaamuna. Siihen saattoi vaikuttaa esimerkiksi juodut virvokkeet tai tuntien paljuilun aiheuttama nestehukka. Reissu oli silti onnistunut. Ensi vuodeksi aion hankkia Goretex-housut.