Oma mieli on jännä paikka. Se muistaa asioita, joita ei ole välttämättä koskaan tapahtunut. Televisiotaltioinnit ja kuvat saattavat sekoittaa muistoja niin pahasti, että toden ja valheen raja alkaa hämärtyä. Tämä ei useinkaan ole tahallista toimintaa, vaan ihan vaan sitä miten meidän ihana mielemme toimii. Annan pari esimerkkiä.

• Jalkapallon MM-kisojen finaali 1998. En muista paljonko peliä oli pelattu. Olin joka tapauksessa henkisesti musertunut, koska Brasilia ei vaikuttanut mestarilta. Jossain kohtaa ottelua Roberto Carlos (voi Robbaria!) sai vaikean pallon sivurajalla. Hän yritti pitää sen pelissä pomputtaen sitä kuin parhaina pihapeliaikoinaan. Pallo ei kuitenkaan pysynyt Roberton hyppysissä, vaan karkasi rajan yli. Hänen hölmistynyt ja pettynyt ilmeensä pallon karatessa aiheutti minulle painajaisia. Tämä syöpyi tajuntaani symbolisena näkynä Brasilian romahduksesta. Edes kikkailut eivät auttaneet, kun Ranska jyräsi. En tiedä tapahtuiko tätä oikeasti tai oliko kyseinen tapahtuma vain pieni, huomaamaton anekdootti pelin tiimellyksessä. Minulle se on kuitenkin jäänyt ikuisesti mieleen kummittelemaan.
• Torinon olympialaiset 2006 ja miesten jääkiekon finaali. Jälkikäteen olen kuullut, että Suomi hallitsi peliä. Omaan, panikoivaan mieleeni peli tuntui ahdistavalta taistelulta, jossa koko ajan tiesi, että kohta se Ruotsi tulee. Kulminaatiopiste oli jossakin (huomatkaa epäselvä ilmaisu) kohtaa ottelua, kun Suomi sai ylivoiman. Normaalin ylivoimakuvion pelaamisen sijaan kiekon saivat ruotsalaiset. He eivät suinkaan ampuneet sitä vastapuolen ränniin vaan syöttelivät toisilleen kuin ylivoimalla konsanaan omassa päädyssä. Suomalaiset yrittivät kiivaasti saada kiekkoa itselleen. Ihan kuin joku olisi jättänyt kertomatte, että jätkät: teitä on enemmän kuin niitä! En tiedä tapahtuiko tätä oikeasti. En välttämättä edes halua tietää. Tämä kauheus kuvasti sitä, jonka alitajuntani tiesi ennen minua: me hävitään tämä peli.
• Jalkapallon MM-kisat 2006 ja se yksi Hollannin peli. En alunperin muistanut ketä vastaan Hollanti pelasi. Ottelu oli kuitenkin joku jatkopeli kerrasta poikki periaatteella. Oli heinäkuinen ilta ja pirun kuuma. Myös tunnelma ottelussa oli lämmin. Kun tuomari antoi ensimmäisen keltaisen kortin jostain pienestä ja turhasta rikkeestä, tiesin että se oli menoa. Tämän jälkeen kortteja jaeltiin peräkanaa. Punaisiakin tuli. Veri tuoksui kotikatsomoon saakka. Googlasin äsken tämän ottelun ja ilokseni voin kertoa, että tämä on totta. Kyseessä on neljännesvälieräottelu Hollannin ja Portugalin välillä. Saldona oli  16 keltaista korttia, neljä ulosajoa ja Portugalin 1-0 voitto.