Mahdoton muuttui mahdolliseksi. Sain kuin sainkin lipun ensi kesän jalkapallon EM-kisoihin. Osallistuin lisäarvontaan joulukuussa ajatuksella, ettei niitä lippuja kuitenkaan tule. Laitoin vain omat tietoni hakemukseen, koska en yksinkertaisesti uskonut, että se poikisi mitään.

No. Nyt olen tilanteessa, jossa minulla on lippu juhannusviikolle Venäjä-Suomi peliin Pietariin. Yksi lippu. Ymmärrän, että olen äärimmäisen onnekas. Näitä lippuja ei riittänyt läheskään kaikille halukkaille. Sanomattakin selvää, että tilanne on monella tapaa historiallinen. Mutta mutta. Mielessä on paljon kysymyksiä.

• Lähdenkö todellakin Pietariin yksin? Hävettää tunnustaa, mutta en ole koskaan matkustanut itsekseni. Ehkä nyt on jo aika. Mutta onko kiva, että se soolomatka suuntautuu Venäjälle?
• Pitääkö hankkia Suomen pelipaita? Otanko sen Pukki-painatuksella? Onneksi siellä on pari muutakin suomalaista sekä venäläinen vieraskorea poliisivalta. Se toivon mukaan takaa sen, ettei turvallisuuden puolesta tarvitse pelätä, vaikka olisikin Venäjällä Suomi-paita päällä.
• Millä matkustan sinne? En ole edes uskaltanut googlailla eri välineitä, sillä pelkään hintojen pomppaavan taivaisiin jo niiden pelkästä ajattelusta. Olen kävelyä lukuun ottamatta valmis melkeinpä mihin tahansa logistisiin vaihtoehtoihin.
• Minä ihan oikeasti menen katsomaan Huuhkajia arvokisoihin. Kun joskus vuonna nakki katsoin karsintoja, en varmaan edes osannut haaveilla tästä. Juuri sen vuoksi tämä tuntuukin niin tärkeältä. Sinne on mentävä, koska se on vihdoin mahdollista.