Muistan, kun ensimmäisen kerran otit maajoukkueen komentoosi Mixun potkujen jälkeen. Tuolloin sinun ajalteltiin olevan hetkellinen hätäratkaisu. Niin ajattelin itsekin. Jouduit sivuun, kun ruotsalainen Hans Backe astui peräsimeen. Sitä seurasi musta ajanjakso. Sen kaikki haluaisivat unohtaa, mutta eivät pysty.

Vuoden 2016 lopulla sait Palloliitolta luottamuksen osoituksen, kun sinut valittiin virallisesti Huuhkajien päävalmentajaksi. Hävettää tunnustaa, että olin epäileväinen. Koin sinun olevan liian pehmeä ja kotikutoinen. Taktiikkasi eivät riittäisi isoihin ympyröihin etkä ollut riittävän kokenut. Suomen maajoukkueen valmentaja oli aina ollut a. joko ulkomaalainen tai b. kansainvälisesti erittäin kokenut. Sinä et ollut kumpaakaan. Olit vain Markku from Finland.

Todistit minut ja kaikki muutkin epäilijät vääriksi. Sinun aikanasi pelaajista on loistanut uudenlainen usko ja luottamus omaan ja joukkueen toimintaan. Kukaan ei ole voinut huonosti sinun alaisuudessasi. Olemuksessasi on jotakin isällistä. Luot ympärillesi turvaa jopa niin, että se välittyy kotiin asti television haastatteluista. Ensimmäistä kertaa ikinä on tullut tunne, että tähän Markkuun voi luottaa. Tämä Markku karkoittaa painajaiset ja vie meidän kohti unelmaa.

Torijuhlissa laulatit yleisöä. Tapa,jolla otit tilanteen itsevarmasti haltuun ja pistit kaikki hoilaamaan ”Oi Suomi on”-kappaletta uusilla, siistityillä sanoilla, oli upea. Se myös näytti meille uuden puolen sinusta. Olet paitsi rauhallinen ja analyyttinen johtaja, niin myös joukkoja villitsevä hurmuri. Vuonna 2009 sinut valittiin Vuoden Markuksi. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin olet johdattanut Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen arvokisoihin ensimmäistä kertaa ikinä. Olet vain Markku muiden joukossa, mutta silti niin erityinen. En ala kiertelemään: rakastan sinua Markku Kanerva.