Huuhkajat pelaavat tänään EM-karsinnan viimeisen ottelunsa Ateenassa Kreikkaa vastaan. Lukáš Hrádecký lupaili perjantaina, että tämä ”peli pelataan vaikka humalassa.” Veikkaan, että kaikki ovat ammattilaisia eikä humalaisia nähdä kentällä. Katsomossa kyllä.

Penkkiurheilija on tämän matsin kanssa uuden äärellä. Pelillä on pieni panos  EM-kisalohkojen arvonnan suhteen, mutta muuten suurta merkitystä ei ole. Miten tulee suhtautua Suomen miesten jalkapallopeliin, jossa ei tarvitse jännittää? Voiko siitä ihan vain… nauttia? Vitsailin jo perjantaina, kuinka tämä peli tullaan häviämään 12-0. Ehkei nyt kuitenkaan. Luulen silti, että erinäisistä syistä kentällä on paljon uudempia naamoja. Mitään riskejä loukkaantumisista tai vammoista ei haluta ottaa, vaikka kisoihin ja tositoimiin on yli puoli vuotta aikaa.

Minä aion ottaa ottelusta ilon irti. Iloita Riven ilmehdinnästä kentän laidalla ja Lodin (jos hän pelaa) maalia kohden sinkoutuvista laukauksista (jos sihti on kohdallaan). Aion nousta seisomaan Maamme-laulun aikana ja tunteä sykähdyksen sydämessä, kun Arajuuri hymyilee laulaessaan. Pukki voisi tehdä pari maalia, niin pääsisi hätyyttelemään karsintojen maalintekijän titteliä. Mutta voi niitä maaleja tehdä joku muukin, ei haittaa minua. Kerrankin ei tarvitse jännittää.