Eilen tapahtui kummallinen juttu. Olin jo hyvissä ajoin tällä viikolla päivittänyt FPL-joukkueeni kuntoon maajoukkuetauon jälkeen. Ajatuksena oli kerätä oma henkilökohtainen ennätyspotti viidennellä kierroksella ja päästä käsiksi isoihin lukuihin. Olin ladannut paljon odotuksia Cityjen (Norwich ja Manchester) kohtaamiseen. Yksi asia oli varmaa: valitsisin Agüeron kapteeniksi.

Kun kierroksen ensimmäinen peli alkoi, päivitin pistetilannettani FPL-sovelluksessa. Kylmä hiki kohosi iholleni. Agüeron sijaan kapteeninani oli Pukki. Mitä prklettä! Olen varma, että vaihdoin kapteenin, mutta jokin oli mennyt pieleen. Vaikka olenkin viimeiseen asti suomalaisten ja altavastaajien kannattaja, niin minäkään en ole niin hullu, että tietoisesti valitsisin Pukin kapteeniksi kierroksella, jolla pelataan Cityä vastaan. Ei mitään järkeä. Minua jopa hävetti. Joku vielä luulee, että olen ihan ajatuksella tehnyt näin. Kuinka typeränä minua pidetään.

NORMCI-peli alkoi ja tunnelma muuttui äkisti. Rökäletappio ei ollutkaan selviö, vaan Norwich johti yhtäkkiä ottelua 2-0. Pelikelloa katsoessa yritin koko ajan muistutella itseäni, että Manchester Cityllä on riittävästi aikaa tulla tasoihin ja ohi. Kun Pukki teki maalin, huusin ja kiroilin niin kovaa, että koiran korvat menivät luimuun. Sori siitä.

Viimeiset 15 minuuttia olivat hyvin pitkälti yhtä maalia, mutta Tim Krulin torjunnat pitivät Norwichia pystyssä. Kyseessä on vain yksittäinen peli eikä sen voiton avulla vielä varmisteta Valioliigapaikkaa ensi kaudelle. Siihen on vielä piiitkä matka. Jotain upeaa eilisessä pelissä kuitenkin oli. Hallitseva mestari, Pepin lähes voittamaton joukko, osoitti kuolevaisuutensa pienten ja piskuisten, mutta sinnikkäiden kanarialintujen edessä. En usko, että kauhean moni Carrow Roadille omiaan katsomaan tullut olisi osannut ennen peliä ennustaa tapahtunutta.

Henkilökohtaisella tasolla lopputulos tarjosi paitsi mannaa ja makeaa, niin myös henkisen kokemuksen. Voin yrittää uskotella, että tiesin tämän tapahtuvan. Sain Pukin tuomat pisteet tuplana ja kierrokseni pelastettua. Tärkeimpänä: sain tuntemuksen siitä, että kaikella on tarkoitus.