Lämpö

Suomi  voitti torstai-iltana tiukan väännön jälkeen Kreikan 1-0. Teemu Pukki teki sen, mitä ennen ottelua rukoilin. Peli ei ollut kaunista ja hallinnasta ei voida puhua, sillä Huuhkajien oikeasti vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Erityisesti Robin Lodin sihti mietityttää. Kaikessa kuitenkin näkyi joukkueen panostus ja antautuminen peliin. Arajuuren eleet, Kamaran tinkimättömyys, Luken huudot pelikavereilleen. Se mitä ottelun jälkeen tapahtui, piirtyy mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Pimenevä syyskuinen ilta Tampereella. Peli on ohi ja ilma jo viilennyt, mutta ihmisistä huokuva lämpö tuntuu kotikatsomoon asti. Vaikka loppuvihellyksestä on aikaa, katsomo ei tyhjene. Huutomyrsky ja ilo on käsin kosketeltavaa. Joukkue saapuu yleisön eteen ja saa ansaitun hurmoksellisen suosionosoituksen. Markku ”Rive” Kanerva juoksee kentän poikki Pohjoiskaarteen eteen. Pikkutakin helmat hulmuavat ja kravatti heiluu. Yleisö mylvii ”Riven johdolla mennään kisoihin”. Markku ottaa hetkensä ja antaa sen jälkeen joukkueen jatkaa.

”Oi Suomi on” kaikuu tamperelaisen yön syövereissä. Hrádecký laulattaa joukkuetta ja yleisöä. Hurmos. Se on ainoa sana, jolla tätä voi kuvata. Huomenna mennään taas.

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Syksyinen Zorbas

Jalkapallon EM-karsinnat ovat taas täällä. Suomi pelaa huomenna illalla Kreikkaa vastaan. Sunnuntaina on vuorossa Italia. Kummatkin ottelut pelataan Tampereella klo 21.45 (miksi UEFA miksi?!).

Edellisen kerran pelattiin voitokkaasti kesäkuun alussa. Nyt tuntuu, että peleihin täytyy taas asennoitua uudelleen. Valehtelisin jos väittäisin, etten laita suuria odotuksia Pukin varaan. Teemu on ollut uudistuneen ja rohkean Suomen pelin sielu. Viimeisimmän Valioliigakierroksen pehmeät ja osin vaisut otteet saavat mielen laukkaamaan. Toisaalta ymmärrän myös, ettei joka pelissä voi tehdä maaleja. Huomaan liian helposti sortuvani perinteiseen, suomalaisen jalkapalloihmisen ajatuskierteeseen, jossa mistään ei kuitenkaan tule mitään.

Ennakkoasetelmissa ainakin Kreikkapelistä pitäisi tulla voitto. Kaikki pisteet Italiaottelusta ovat kotiin päin. Itse muotoilen asian näin:

En välitä pelin kauneudesta, rikkeistä tai siitä, kuka maalin tai maalit lopulta tekee. Torju Lukáš ihan kaikki mahdollinen ja mahdotonkin, kunhan et tee kimmoketta joukkukaverisi takapuoleen. Älköön kukaan muukaan tehkö niin. Ei kimmokkeita, minkäänlaisia. Vaikka puolustaisitte 90 + minuuttia voittoa, en välitä. Vaikka pelaisitte kilpikonnaa tai jotain muuta eläinlajia, en välitä. Ainoa asia millä on merkitystä, on voitto.

Teihin uskoen,

ikuinen unelmoija.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta